torstai 7. elokuuta 2014

Minne menen, siellä olen (ja muuta treeniin en tarvitse)

Olen jo vuosia ollut viehättynyt kehonpainoharjoittelusta, sen yksinkertaisuudesta ja siitä, että se on osoittautunut mielekkäimmäksi ja tehokkaimmaksi tavaksi harjoitella. Siis minulle. Voimaa ja massaa olisi ekä helpompi maksimoida muilla välineillä, mutta yhdistelmä liikkuvuutta, notkeutta ja voimaa mikä syntyy kehonpainoharjoittelusta tuntuu ainakin tällaiselle vanhalle miehelle kaikkein parhaalta. Toisaalta en ole tippaakaan kiinnostunut sirkustempuista tai kehonpainoharjoitteluun liittyvästä kikkailusta. Minimalistinen kehonpainoharjoittelu, jossa on mahdollisimman hyvä riski/hyöty-suhde on se jota tavoittelen. Lasken hyödylliseksi myös mielekkyyden.

Tykkän myös siitä, että olen "never gymless" kuten Ross Enamaitin loistava kirja on nimetty. Tai kuten Tim Anderson kirjoittaa tuoreimmassa blogipostauksessaan:
"No matter where I go, there I am. I can train harder, smarter, more efficient, more effectively than I ever could at any brick and mortar establishment. No piece of fitness equipment can ever rival what my body can do. No external device can ever offer the same quality of useful strength that my body can generate on its own."
En tarvitse paikkaa, vaan minä itse olen se paikka. Keho itse on paras väline harjoitteluun. Itse kaipaan treenin oikeastaan ainoastaan leuanvetotangon, tai jonkun muun sopivan tangon tai oksan josta roikkua.
"But wherever I am, there I will be. And there, I will crawl. I will march. I will sprint. I will even do isometriX (I spelled it the way I wanted to). Basically, I will move and play the way my body was intended to move and play. That’s right, I’m going to try and catch a kangaroo by the tale. Then i’m going to run like, well, you know…. "
Jos vielä löytyy ylämäki jostain, niin sitten kuntosali on jo melkein täydellinen. Kuten Ross Enamait sanoisi:
"The hill serves as a tremendous free resource that is readily available. You don’t need to worry about changing the settings on a machine or dropping a piece of iron on your head. You don’t need instruction from an Olympic track coach to figure out how to get from point A to point B. Running isn’t complicated. We’ve all been doing it since we were toddlers. My son is just shy of 3 years old and already loves to run with my dogs. I didn’t teach him how to run. It is a natural form of locomotion. Put your head down and run as fast as you can until you reach the top of the hill. Repeat the process as many times as you’d like (or are able to)."
Oma minimalistinen treeniohjelma koostuu oikeastaan lähinnä pistoolikyykyistä, leuanveto- ja punnerrusvariaatioista, dipeistä ja ryömimisistä. Siihen päälle spurttitreenejä ylämäkeen ja mobbausta. Lopun ajan voi käyttää leikkimiseen ja pelaamiseen.
"People either don’t know about hill sprints, or perhaps know too much about them and don’t want any part. 
Another theory is that people seem to discredit simplicity. They falsely assume that complexity trumps simplicity, when often the opposite is true. Perhaps it is a good time for me to share a favorite quote that I’ve referenced here before (and will likely reference again).  In the words of E.F. Schumacher:
“Any intelligent fool can make things bigger, more complex, and more violent. It takes a touch of genius—and a lot of courage—to move in the opposite direction.”"
Keep it simple stupid.  Olet missä olet ja muuta treeniin et tarvitsekaan. Paitsi vähän aikaa ja viitsimistä.


tiistai 5. elokuuta 2014

Keho kertoo tarinan

Jokaisen keho kertoo tarinan ja jokainen näistä tarinoista on erilainen ja arvokas. Itse en ole kauneudella tai komeudella siunattu, mutta mitä vanhemmaksi tulee niin sitä enemmän löytyy kehollisia tarinoita kerrottavaksi. Näitä tarinoita voi synnyttää itse esimerkiksi tatuoinnin muodossa tai sitten elämä voi kolhia niitä arpien muodossa ihan tilaamatta. Tällaiset ulkoiset merkit ovat helpoiten huomattavia ja niihin liittyy usein yksi selkeä hetki, tapahtuma tai tarkoitus. Itsestäni voin lukea arpia, jotka kertovat suurista peloista ja ahdistavista ajoista, toiset taas loukkaantumisista ja futisuran loppumisesta. Arpien muodossa löytyy myös muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Paljon sitä on onnistunut itseään vuosien saatossa kolhimaan.

Paljon enemmän kehosta löytyy kuitenkin niitä näkymättömiä arpia. Erilaisia jännityksiä, pelkoja ja syvälle talteen säilöttyjä traumoja. Niitä jotka puristavat rintakehää ja saavat nostamaan hartiat korviin. Näitä löytyy paljon jos uskaltaa ja viitsii kuunnella. Keho muistaa kuitenkin myös ne hyvät hetket.

Keho kertoo myös jokaisesta syödystä ja syömättömästä ateriasta. Siitä mistä itsensä on rakentanut. Paljon meille on annettu jo valmiiksi, mutta hyvin suuri vaikutus on jokaisella isolla ja pienellä valinnalla. Pysyvää tilaa ei ole, ainoastaan jatkuva muutos. Jokaisena aamuna sitä herää aina vähän terveempänä tai sairaampana. Muuttuneena. Eri ihmisenä. Olen joskus käyttänyt elämäni ohjenuorana, että yritän jättää huomiselle minälle mahdollisimman hyvät lähtökohdat joista jatkaa tätä matkaa. Se tuntuu jotenkin reilulta.

Jokainen leuanveto ja juostu kilometri, jokainen vastaanotettu liukutaklaus, jokainen rikottu lupaus, jokainen koettu tunne, jokainen työstressissä lähetetty sähköposti tai bussissa näppäilty tekstiviesti jättää meihin jäljen. Se jälki voi olla iso tai pieni. Tai ihan vaan mikrojälki. Varmaa on vain se, että jokainen eletty hetki muodostaa kehomme tarinaa.

On mielenkiintoista seurata kuinka yhä useampi ihminen on palaamassa sikiöasentoon. Niska kyyryssä älylaitteita näppäillen. Keho sopeutuu, keho muistaa. Mielialat, tunteet, työ, harrastukset, muistot ja elintavat. Liikunta, ravinto, lepo. Kaikki on luettavissa kehosta.

Muiden tarinoita voi usein arvata ja lukea, mutta ei nitä voi koskaan varmana tietää. Tällä hetkellä itse olen ruskettunut laihaläski, joka klenkkaa oikeaa jalkaansa. Kaikilla näilläkin asioilla on omat syynsä, mutta mikään niistäkään ei ole pysyvä. Ehkä joku kuitenkin jättää jälkeensä muiston, ehkä ei. Osan tarinaa ne kuitenkin muodostavat. Keho on yhtä kuin menneiden kokemusten summa. Hyvä muistaa, että jokaisella teolla ja valinnalla on aina myös fyysinen seurauksensa. Osaan voi itse vaikuttaa, osa valitaan meidän puolesta ja osa on vain sattumaa. Kehollisen tarinan ne kuitenkin kaikki muodostavat.


maanantai 14. heinäkuuta 2014

Vanhus ja mäki - oman elämäni Rocky

Tänään kun tuli juostua aamupäivällä poikkeuksellisen hyvät mäkispurttisessiot niin mietin, että miksi oikeastaan teen tätä. Mikä saa ihmisen vapaaehtoisesti sateeseen juoksemaan ylämäkeä? Onko syy niissä fiiliksissä mitä saa onnistuneen treenin jälkeen? Itsensä viemisestä rajoille ja sitä olosta mikä tulee sen jälkeen? Siitä kun on oman elämänsä Rocky? Omassa tapauksessani syy ei ole tässä koska oikeastaan vihaan sitä mäkeä. Ja joskus harvoin ehkä ihan vähän myös rakastan. Todella harvoin. Monimutkainen suhde meillä.
Vaikka uskonkin siihen, että liikkumisesta nauttii eniten ja sitä tulee luonnollinen osa elämää jos se on kivaa, niin välillä on hyvä myös treenata ihan vaan kovaa. Käydä epämukavuusalueella. Ja meikäläisen epämukavuusalue löytyy nykyään useimmiten ylämäistä. 


Tim Anderson kirjoittaa Original Strength -blogissaan niistä syistä, mitkä saa itsenikin mäen juurelle pari kertaa vikossa.
"I simply want to be strong; not to advertise my strength on a T-shirt, but to be capable of enjoying life. I don’t care how much I bench, squat, or deadlift. I don’t really care how many times I can snatch a bell or a bar. I don’t even care how far I can crawl. I only want to be strong and able. I care about that. I want to feel good. I want to feel strong. I want to be a capable husband and an able dad. 
If I want to sprint, I want to be able to sprint like a teenager. If I want to climb a tree, I want to have the strength to do so – like a ninja. If my son wants to wrestle, I want to be able to tie him into a pretzel – even when he is 30. If my wife needs me to lift something for her, I want to be able to do it – always, at any age. If an adventure should call out to me, I want to be able to answer the call and then conquer it."

Tässähän ne syyt on. En halua, että on fyysisiä rajoitteita tehdä niitä asioita joista tykkään. Asioita, joista elämässä nautin. Asioita, joita elämässä välillä tarvii tehdä. Näin 37-vuotiaana tilanne voisi hyvinkin olla se, että jotkut asiat eivät enää suju niin kuin nuorempana. Itsehän en missän huippukunnossa ole, kaukana siitä, mutta olo ei fyysisesti kuitenkaan ole päivääkään vanhempi kuin parikymppisenä. Voin tehdä ihan samat asiat ja suurimman osan paljon paremmin kuin ennen. Toivon, että vielä parinkymmenenkin vuoden päästä tilanne olisi sama. Tai saa sitä kehitystäkin tapahtua.
"How strong are you? How capable are you? How able are you? What can you do “now.” Who can you be in the “now” to come? Life is found in the now."

Elämä on tässä ja elämä on nyt. Tulevaisuus on täynnä uusia hetkiä ja toivon, että jokainen tässä ja jokainen nyt olisi mahdollinen myös minulle. Ettei turhaan ainakaan itse rajoittaisi omaa osallistumistaan elämään.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Brasilia, ravintosuositukset ja MM-kisat

Koska kaikkien katseet on nyt Brasiliassa futiksen MM-kisojen takia, niin katsotaanpa Brasilian uusia ravintosuosituksia. Tykkään näistä suosituksista melkein yhtä paljon kun MM-kisoista ja varsinkin siitä, kuinka ravintoa ei ole purettu osiin vaan se nähdään kokonaisvaltaisesti sisältäen myös sosiaalisuuden, perinteet ja kulttuurin. Syöminen ja terveys kun on niin paljon muuta kun makro- ja mikroravinteita tai väittelyä eri ravintoaineista.

Suositusten kolme kultaista sääntöä ovat:

- Tee tuoreista ja mahdollisimman vähän prosessoiduista ruoista ruokavaliosi perusta
- Käytä öljyä, rasvaa, suolaa ja sokeria kohtuullisesti valmistaessasi aterioita
- Rajoita valmisruokien ja juomien kulutusta

Hyvinkin yksinkertaista. Pidempi versio laajentaa suosituksia vielä lautasen sisällön ulkopuolelle. Eli tässä kymmenen "käskyä":

- Valmista ateriat tuoreista perusraaka-aineista
- Käytä öljyä, rasvaa, suolaa ja sokeria kohtuudella
- Rajoita valmisruokien ja juomien kulutusta
- Syö säännöllisesti, ole läsnä kun syöt ja syö sopivassa ympäristössä
- Syö seurassa aina kun mahdollista
- Osta ruoka paikoista joissa on runsas valikoima tuoreita raaka-aineita. Vältä paikkoja, jotka myyvät lähinnä valmiita ja suoraan kulutettavaksi tarkoitettuja ruokia.
- Kehitä, harjoittele, jaa muille ja nauti kokkaustaidoistasi
- Anna syömiselle ja aterioille riittävästi aikaa ja tilaa
- Kun syöt ulkona niin valitse ravintoloita, jotka tarjoavat tuoretta ruokaa. Vältä pikaruokaketjuja.
- Suhtaudu kriittisesti elintarvikkeiden mainontaan

Näin on. Mielestäni nämä ohjeet sisältävät paljon olennaisempia pointteja syömisestä kuin ikuinen tappelu hiilareista ja rasvasta tai kädenvääntö viljojen autuudesta tai pahuudesta.
"We need to protect and preserve the Brazilian tradition of enjoyment of meals as a central part of family, social and workplace life. The planning of meals, exchange of recipes with friends, and involvement of the whole family in preparing food to enjoy together, are all part of a healthy life. Of course it is true that making meals at home takes time. But this is time we can share with our loved ones, including children. Freshly prepared meals are still cheaper than ready-to-consume snack and drink products. Also, protecting personal and family good health and well-being will save time and money spent on health care" - Patricia Jaime, Ministry of Health coordinator of Food and Nutrition
Näillä eväillä ja ohjeilla myös kisakatsomoon. Itse olen usein kisojen aikana valinnut ruokateeman päivän pelien mukaan, eli kisat voivat myös toimia inspiraationa uuden kokeiluun ja yhdessä kokkaamiseen.

Neymarin ruokavalioon kuuluu myös kulta


maanantai 12. toukokuuta 2014

Paleota, burgereita, elämää ja gluteenipölyä

Blogin alkuaikoina kirjoitin usein paleosta. Viiden vuoden takaisesta olen viisastunut paljon ja muutenkin olen ymmärtänyt paleon ehkä vähän eri tavalla kuin moni muu. Toki on tullut luettua Mark Sissonit, Loren Cordainit ja Robb Wolfit jne, mutta oma paleo on ehkä kuitenkin perustunut enemmän Michael Pollanismiin "syö ruokaa, sopivasti, lähinnä kasviksia". Hiilareita välttelevä kivikautislarppaus on aina tuntunut vieraalta ja samoin myös kaikenlaiset paleopizzat ja mantelijauhon yliannostukset. Olen kyllä saanut nauttia kotona ehkä maailman parhaista gluteenittomista leivistä, eli en valita, en vain ymmärrä aina paleota.

Näistä syistä olen jo jonkun aikaa ottanut pesäeroa paleoon vaikka edelleen tätä blogia varmaan pidetään ainakin osittain paleoblogina. Gluteenia ja maitotuotteita olen vältellyt, varsinkin gluteenia, mutta sekin on tehnyt paluun ruokavaliooni. Se ei muodosta ruokavaliossani perustaa, mutta en laita päälle suojamaskia tilanteissa, joissa saattaa leijua gluteenipölyä tai jos hampurilainen välttämättä haluaa hypätä suuhuni. Eilen söin äitienpäiväkakkua. Nam. Riisiä olen syönyt aina, eikä minua kiinnosta joiko Fred Flintstone kahvinsa mustana vai sekoittiko sihen luodinkestävää voita.

Tällä hetkellä ruokavalioni noudattaa kahta sääntöä. Laitan ne englanniksi, että ne olisivat riittävän katu-uskottavia.

- it is good for me
- it is fucking delicious

Syöminen on käytännössä jatkuvia päivittäisiä valintoja ja jos syömäni ruoka useimmiten täyttää ylläolevat kriteerit niin menee aika hyvin. Se, että ruoka tekee minulle hyvää ei myöskään ole ainoastaan kemiallinen reaktio kropassa vaan siihen liittyy myös sosiaalinen aspekti. Mielen hyvinvointi on myöskin vähintään yhtä tärkeää kuin kehon. Nämä kulkevat tietenkin usein käsi kädessä ja niiden erottaminen toisistaan on vähän outoa. Pointtina kuitenkin se, että isossa kuvassa hillomunkin syöminen voi olla parempi kuin sen syömättä jättäminen. Syömisen pitäisi olla vähemmän sääntöjä ja kieltoja noudattavaa ja enemmän järkeviä suuntaviivoja ja tienviittoja kohti onnellisempaa ja terveempää elämää.

Syöminen on niin monisisältöinen kokonaisuus, että vain itse voi tietää mikä on parhaaksi. Joskus olen kuvitellut jonkun gurun tietävän paremmin kuin minä itse. Ei ne tiedä. Tämä ei tarkoita, etteikö apua ongelmiin voisi saada ulkopuolelta. Ei kuitenkaan kannata hakata päätä seinään jos joku ei toimi. Jos elämästä ei nauti. Terveyden ja hyvän ruoan on tarkoitus tukea hyvää elämää eikä rajoittaa sitä tai tunkea sitä pieneen hallittavaan laatikkoon. Kontrollista irtipäästäminen voi usein olla terveyden kannalta järkevämpi päätös kuin tiukempi ote ja rystyset valkoisena elämästä ilon ja hengen kuoliaaksi kuristaminen.

Itse ajattelin paleon niin, että siinä ei kuljeta aikajanaa pitkin kunnes törmätään ensimmäiseen luolamiehen rakentamaan kiviseinään vaan enemmänkin niin, että tässä ajassa tehdään paluu kohti vähän luonnollisempaa ja yksinkertaisempaa ruokaa. Että jätettäisiin hyllyyn ne kaikkein värikkäimmät pahvipakkaukset ja ikuisesti säilyvän avaruusruoan. Kaikki me tiedetään melko hyvin mikä on meille hyvästä ja mikä ei. Ruokaa minkä mummokin tunnistaa ruoaksi. Kaupasta ostettaisiin lähinnä raaka-aineita, ei valmiita "ruokia". Kuitenkin niin, että tässä pysyy joku järki.

Olennaista ei ole niinkään hiilarien, rasvan ja proteiinien suhde vaan niiden laatu ja se, että niitä syö itselleen sopivia määriä. Syö ruokaa, sopivasti, lähinnä kasviksia. Ja välillä burgereita tai vaikka karkkia. Jotain mikä on niin hyvää, että tuntuu orgasmilta suussa. Ei tarvitse olla täydellinen. Ei siihen pysty kuitenkaan. Oma ruokavalioni ei ole paleota, ei se ole muutakaan. Se on vain ruokaa. Valintoja. Hetkiä. Miksi ruokavaliolla pitäisi olla nimi? 

Nautintoja, hyvää seuraa, mahtavia makuja, eksoottisia kokemuksia, sosiaalisuutta, pikaisia välipaloja, elämyksiä, päivästä toiseen toistuvia aamiaisia, lihaa, kasviksia, hienojen annosten fiilistelyä Instagramissa, juhlapäiviä, ravintolaillallisia, viinilasillisia, kisastudioeväitä, arkisia lounaita ja ennen kaikkea elämää.