We make a living by what we get, but we make a life by what we give.
-Winston Churchill
Suuri osa meistä antaa ainakin vähän aikaa tai rahaa sitä tarvitseville. Tämä on perinteinen tapa auttaa vähäosaisempia. Onkin välttämätöntä, että me joilla asiat ovat hyvin, niin annamme omistamme auttaaksemme muita. Me kuitenkin usein unohdamme, että tärkeämpää kuin antaminen on tapa jolla otamme. Tässä hullussa kuluttamisen maailmassa myös toisten auttamisesta on tullut omien halujen tyydyttämistä. Kaikki meistä lankeamme yhä uudestaa rittämättömyyden ansaan ja kuvittelemme voivamme ostaa itsemme taas eheäksi. Tätä tapahtuu joka päivä, joka viikko. Jos me todella oppisimme pitämään itsestämme, niin ei olisi tarvetta ostaa kuvitteellista onnellisuutta tavaran muodossa. Tottakai on olemassa ihan tarpeellistakin ostamista, mutta suurin osa on kuitenkin jonkun kuvitteellisen onnellisemman minäkuvan rakentamista. Ajattelemme, että emme voi olla onnellisia ennen kun hankimme vielä yhdet uudet farkut, uuden kännykän tai uuden auton. Sitten olisimme onnellisia. Vain muutama uusi tavara ja sitten olemme "valmiita". Kunnes siis lankeamme samaan ansaan uudestaan. Ehkä jo seuraavan nurkan takana on värikäs mainos kertomassa meille mitä vielä tarvitsemme ollaksemme onnellisia.
Olemme altruistinen laji, mutta anteliaisuus on sekin muuttunut nyt kuluttamiseksi. Me haluamme auttaa, mutta auttamisestakin on tullut ostamista ja omien tarpeiden tyydyttämistä. Koska jatkuvasti tunnemme itsemme riittämättömiksi niin hyväntekeväisyydestä on siitäkin tullut tapa ostaa itsellemme parempi olo. Ostamme ekoa, mutta samalla lennämme joka talvi Thaimaahan. Annamme muutaman euron Punaiselle Ristille, mutta samalla ostamme lapsityövoimalla tuotettuja vaatteita. Kaikesta tästä tekemästämme hyvästä kyllä mainostamme kovasti ystäville ja esimerkiksi Facebookissa. Haluammeko siis todella auttaa vai haluammeko vain näyttää hyvältä?
Rahan antamisessa ei ole todellakaan mitään väärää, mutta välillä olisi hyvä pysähtyä miettimään, että miksi autamme. Koska jos todella haluamme auttaa niin paljon tärkeämpää on tapa millä otamme. Itse esimerkiksi annan sekä rahaani, että aikaani Borneon orankien pelastamiseksi. Maksan muutaman puun istuttamisesta ja autan muutaman orankivauvan pelastamisessa. Tästä tulee hyvä olo ja tunnen ehkä itseni hieman sankariksikin. Sen kuitenkin unohdan, että alunperin puut kaadettiin sen takia, että saisin uudet parvekehuonekalut. Orangit joutuivat taas orvoksi, koska palmuöljyplantaasit tuhoavat sademetsiä ja orankien asuinolot. Ja palmuöljyähän löytyy yli 10 prosentista kaikista tuotteista mitä esimerkiksi Citymarketeista löytyy. Tätä on tyypillinen auttaminen, mutta onko tämä todellista auttamista? Tuhoamme paljon ja hyvitämme sen auttamalla vähän. Sen sijaan, että aiheuttaisimme vahinkoa olisi ehkä parempi jos oppisimme tuntemaan itsemme ja omat halumme. Meidän ei ole pakko suostua aivopesuun. Emme me tarvitse niin paljon tavaroita kuin kuvittelemme. Rittämättömyyden tunne ei ole pakollista, sen ruokkiminen on vain mainostajien tapa saada meidät ostamaan.
Kaikissa meissä asuu onnellisuuden siemen jo valmiiksi, mutta usein se on vain haudattu jonnekin syvälle keinotekoisten halujen ja tarpeiden alle. Sen sijaan, että hautaat onnellisuuden syvemmälle niin päästä mielummin irti niistä keksityistä tarpeista. Kaikki jotka ovat joskus kokeilleet vähänkin pidempää kulutuslakkoa ovat huomanneet, että se ihan oikeasti tekee onnellisemmaksi ja vapaammaksi. Jos siis oikeasti haluat auttaa muita niin pyri siihen, että otat vähemmän kuin annat. Luo enemmän hyvää kuin mitä aiheutat pahaa. Se on todellista anteliaisuutta ja siitä hyötyvät kaikki, myös sinä itse.
Hyviä hajatuksia, mutta itse en anna yhtään rahaa mihinkään keräyksiin. Sen jälkeen, kun luin, että monessa keräyksessä rahat uppoaa ihan muuhun, niin en todellakaan. Jos 90% rahoista menee ihan muuhun kuin itse auttamiseen kohteessa, niin senttiäkään sellaista ei kannata tukea. Kerjäläiset (ulkom.)kaduilla ei kerjää täällä sitä varten, että niillä on nälkä. Ei minulla ainakaan ole varaa lentää ranskaan kerjäämään kaduille rahaa, kun niin köyhä olen, että ei ole lippuhin varaa. Jos joku ruokaa haluaa, niin sitä voin antaa toki. Kannatan toki auttamista ei siinä mitään, mutta sillä pitää saada jotain aikaiseksi muutakin kuin herran kukkaroa kasvattaa tai syöpälasten kerääjien jet set elämän tukeminen.
VastaaPoistaEi kannettu vesi kaivossa pysy silti
Tästä olen samaa mieltä ja sitä vähän yritin sanoakin, että tärkeämpää kuin se antaminen on se, ettei riistäisi toisilta. Ajattelisi omaa kulutusta ja miten sillä voi vaikuttaa. Se juuri tuntuu niin väärältä, että ensin riistetään esimerkiksi kehitysmaita niin paljon kuin vain pystytään ja sitten jonkun järjestön kautta koitetaan auttaa. Kestävämpää kehitystä kaivataan. Olisi parempi kuluttaa vähemmän, mutta reilummin, ekologisemmin ja ennenkaikkea laadukkaammin.
VastaaPoistaJa kyllä mielestäni paljon hyviäkin avustuskohteita löytyy.
Nina voi olla oikeassa joidenkin keräysten suhteen, mutta kyllä se on niinkin, että monissa keräyksissä ne rahat myös oikeasti menee siihen mihin kuuluukin. MIelestäni on ihan ok tukea esimerkiksi Yhteisvastuu-keräystä tai vastaavia luotettavia tahoja, joissa rahat menivät esimerkiksi viime vuonna Suomen pakolaisten kotoutumisen ja työllistymisen tukemiseen.
VastaaPoistaOrangin teksti on enemmän kuin fiksua, mutta ihan kaikkeen ei voi vaikuttaa kulutuksellakaan. Esimerkiksi Suomessa vallitseviin asenteisiin maahanmuuttajia kohtaan. Tai naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseen ja apuverkkojen parantamiseen.(Amnestyn Joku Raja -kampanja). Niitä parannetaan esim. valistuksella, kampanjoinnilla ja päättäjien lobbaamisella, joihin saadaan rahaa lahjoituksista :)
Tässä vaan muutama esimerkki, jotka tuli mieleen.