sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Espoo Rantamaraton

Osallistuin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni juoksukilpailuun. Kyllähän lapsuudessa tuli juostua kaikenlaisissa koululaisten välisissä kisoissa, mutta vasta nyt tuli juostua aikuisena kelloa ja muita juoksijoita vastaan. Olen aina aikaisemmin pitänyt juoksua sellaisena kaverin kanssa tai yksin treenamisena ja liikkumisena. Nyt tuli kuitenkin juostua Espoo Rantamaratonissa sen puolikas versio ja täytyy sanoa, että olipa todella kivaa. En ollut asettanut mitään aikatavoitteita, joten suurin osa matkasta tuli fiilisteltyä ja ihailtua kauniita maisemia.

Eniten ehkä yllätti se miten kiva fiilis ja yhteishenki oli juoksijoiden keskuudessa. Järjestelyt sujuivat myös hyvin ja reitti oli upea. Suurimman kiitoksen haluan kuitenkin osoittaa kaikille ihanille ihmisille, jotka kannustivat reitin varrella. Te autoitte tekemään tästä päivästä ainakin itselleni ikimuistoisen.

2 kommenttia:

  1. Moi,

    juoksitko puolikkaan FiveFingerseillä?

    VastaaPoista
  2. Moi,

    Juoksin ihan juoksukengissä, koska luulen, että olisi ollut pohkeille vielä liikaa juosta reilu 20 kilsaa pääosin asfaltilla. Vaikka FiveFingerseissa ei kipeydy nivelet samalla tavalla kuin kengissä niin pohjelihaksille se on rankkaa. Ensi vuonna aion kyllä juosta puolikkaan FiveFingerseissä.

    VastaaPoista