Luomuruoasta on käyty viimeaikoina paljon keskustelua ja vähän aikaa sitten uutisoitiin siitä, että luomuruoka ei olisikaan ravitsevampaa kuin "tavallinen" ruoka. Itse pyrin syömään aina mahdollisimman luonnollista ja luomua ruokaa, siitä on tullut jo niin itsestäänselvyys, etten osaa enää edes ajatella asiaa tietoisena valintana. Itse uskon ehdottomasti siihen, että luomu on sekä ravitsevampaa, että parempaa ympäristölle. Oman maan luomuvihannekset kun jo maistuvat ihan erilaiselta.
Nyt tähän luomukeskusteluun on liittynyt Ranskan elintarviketurvallisuusvirasto AFSSA, joka julkaisi katsausraportin luomuruoan ravintosisällöstä ja hygienisesta laadusta. Riippumattoman katsauksen mukaan luomukasvituotteet sisälsivät tavanomaista enemmän kuiva-ainetta ja mineraaleja sekä antioksidantteja kuten fenoleja ja salisyylihappoa. Luomulaatuiset eläintuotteet sisälsivät enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja. Hiilihydraatin, proteiinin ja vitamiinien määristä ei ole riittävästi tutkimustietoa.
Jopa 94-100 prosenttia luomuraaka-aineista ei sisältänyt yhtään torjunta-ainejäämiä. Haitallisia nitraatteja löytyi luomuvihanneksista vain puolet tavanomaisesta määrästä. Luomuviljoista todetut sienimyrkkyjen määrät olivat samalla tasolla tavanomaisten viljojen kanssa.
Australian luomuviljelijäjärjestön ravitsemustieteilijä Shane Heaton pitää ranskalaisraporttia kattavampana kuin Britannian elintarviketurvallisuusviraston heinäkuussa samasta aiheesta julkaisemaa raporttia, jonka sisällöstä on syntynyt laajaa erimielisyyttä. Brittiraportin mukaan luomuruuan ja tavanomaisen ruuan ravitsemuksellisessa koostumuksessa ei keskimäärin ole eroa.
Lähde: Ruokatieto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti