tiistai 15. syyskuuta 2009

Muovinen katastrofi merissä

Pohjolan Sanomat (14.9.) muistuttaa jälleen kerran maailman merissä muhivasta muovisesta katastrofista. Aiheesta on kirjoitettu runsaasti jo aikaisemmin, mutta aiheesta lukeminen on aina yhtä surullista.

Ihminen tuottaa vuosittain satoja miljoonia toneja muovia, josta iso osa päätyy meriin. Muovia on kertynyt meriin jo vuosikymmeniä, mutta vasta nyt karmiva totuus on kokonaisuudessaan paljastumassa. Merissä arvellaan olevan muovia jopa satoja miljardeja tonneja. Plymouthin yliopistossa näytteitä rannikoilta keränneen professori Richard Thompsonin tyypillisessä hiekkanäytteessä on jo neljäsosa muovia, ja tämä siis kaikilla mantereilla. Pohjanmeren rannikoille huuhtoutuneista kuolleista myrskylinnuista 95 prosentilla on sisuksissaan muovia, keskimäärin 44 palasta per lintu.

Maailman merissä on viisi isoa pyörteistä merijärjestelmää, jotka imevät itseensä jätteitä rannikoilta. Näihin pyörteisiin vangitusta muovijätteestä 80 prosenttia on lähtöisin maalta. Auringonvalon vaikutuksesta pintavedessä lilluva muovi hajoaa pieniksi muovisiksi molekyyliketjuiksi, joita myös eläinplankton pystyy syömään. Meritutkija Charles Moore sanoo, että kaiken kokoiset eläimet ruokaketjussa, pienimmästä eliöstä suurimpaan valaaseen, syövät jo muovia. Pienet muovihituset keräävät itseensä vedessä olevia erilaisia kemikaaleja ja ympäristömyrkkyjä magneetin tavoin. Ravintoketjun loppupäässä muoviyhdisteet päätyvät myös ihmiseen.

Pohjolan Sanomien jutusta poimittua:

- muovijätteen määrä maailman merissä on kolminkertaistunut 30 vuodessa
- merissä arvioidaan olevan jo satoja miljardeja kiloja muovia
- ihmiset kuluttavat vuosittain 90 miljardia kiloa muovituotteita. Niistä meriin ajautuu noin 10 miljardia kiloa
- muovituotteiden raaka-aineena käytettäviä muovirakeita valmistetaan vuosittain yli 100 miljardia kappaletta

Muoveihin kertyviä myrkkyjä:

- styreenimonomeerit, -dimeerit ja -trimeerit
- bisfenoli A. Laivojen pohjamaaleissa käytettävästä epohartsista
- ftaalihappo, esimerkiksi PET-muovista valmistetuista virvoitusjuomapulloista
- kasvi- ja tuholaismyrkyt kuten DDT, aldriini ja dieldriini
- teollisuuden kemikaalit kuten PCB, PVC, dioksiini ja furaani

1 kommentti: