maanantai 28. syyskuuta 2009

Syksy

Tänään kun hyppäsin aamulla pyörän selkään niin tajusin, että kesä on vaihtunut syksyksi. Syyskuu on ollut niin lämmin ja aamut ovat vielä toistaiseksi olleet niin valoisia, että käytännössä on vielä tuntunut melkein kesältä. Tänään oli kuitenkin jo todella pimeää, märkää ja asfaltti oli keltaisten lehtien peittämää. Viime viikolla sai vielä ihailla auringon nousua kun polki Töölönlahden rantaa pitkin, mutta tänään ainoastaan fillarin lamppu valaisi hieman vastaantulijoita.

Yleensä en tykkää syksystä, sillä pimeys on jotenkin masentavaa, eikä luonto houkuttele ulkoilemaan niin paljon kuin kesällä. Sitä helposti eristää itsensä kotiin iltaisin. Nyt kuitenkin tuntuu, että tänä vuonna on hieman toisin. Ainakin olen oppinut nauttimaan kylmästä, sillä huomaan suorastaan toivovani kylmempää säätä. Sellaista syksyistä tuulta ja kirpeyttä, joka tuntuu virkistävältä ja raikkaalta, mutta ei vielä liian kylmältä.

Syksy on itselleni usein uusien harrastusten aikaa, tai ainakin vanhojen uudelleen organisoimista, kun tietyt kesäharrastukset jäävät sivuun ja on keksittävä muuta kivaa tekemistä. Syksyllä myös kaipaan jotenkin enemmän rutiineja kuin kesällä. Kalenteria en halua käyttää, mutta on mukava kun tietyt asiat ja harrastukset toistuvat viikosta toiseen. Tavallaan helpottaa hetkessä elämistä kun ei tarvitse suunnittella tulevaa vaan kaikki asiat vain ovat omilla paikoillaan. Jotenkin nyt palikat loksahtelevat kohdilleen ja syksy alkaa rullaamaan eteenpäin omalla painollaan.

Oma arki pyörii paljon duunin, liikkumisen, syömisen, levon ja urbaanin orangittaren ympärillä. Ei mitään ihmeellistä suurta, ei mitään erikoisen jännittävää. Ainoastaan nautinnollista elämää, mukavia pieniä asioita ja hetkiä, jotka seuraavat toisiaan. Uskon, että näistä sitten syntyy suuria asioita, jos on syntyäkseen. Tärkeintä, että nauttii siitä mitä tekee.

Hyvillä fiiliksillä syksyyn!

2 kommenttia:

  1. Hyvää syksyä sinulle. Toivottavasti jaksat edelleen kirjoitella! Ihana lukea terveysaiheista fiksun ja ei-fanaattisen ihmisen pohdintoja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja hyvää syksyä myös sinulle! Fiksusta nyt voi olla montaa mieltä, mutta ihan varmasti jatkan kirjoittelua :) Suhtaudun näihin asioihin tunteella, mutta sekä lukijoiden, että itseni takia yritän pohtia asioita ilman suurta tunnelatausta. Antaa asioiden puhua puolestaan ilman värikynää ja alleviivausta. Mielestäni on ihmisten aliarviomista jos heittää kaiken valmiiksi pureskeltuna päin naamaa :)

    VastaaPoista