lauantai 21. marraskuuta 2009

Ei kiitos kevyttuotteille

Hesarissa on tänään juttu siitä, että Suomessa kevyttuotteiden valikoima on jo Euroopan suurin. Varmaan tästä johtuen olemme myös Euroopan tervein ja hoikin kansa. Eipäs kun maailman toiseksi lihavin, niinhän se olikin. Heti Yhdysvaltojen jälkeen, joka on toinen light-tuotteiden luvattu maa.

Luen juuri tällä hetkellä Gary Taubesin loistavaa ja informatiivista Good Calories, Bad Calories -kirjaa, joka melko aukottomasti todista sen kuinka hataralla pohjalla koko tämä rasvan välttäminen on. Oikeastaan sillä ei ole pohjaa ollenkaan. Länsimainen ihminen lihoo lihomistaan juuri sen takia kun rasvan pelossa vältetään hyviä rasvoja ja mussutetaan päivät pitkä prosessoituja ruokia ja tyhjiä hiilareita.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan päsihteeri Raija Kara sanoo Hesarissa, että ajatus siitä, että kevyttuotteita voisi käyttää mielin määrin on väärä. Painonhallinnassa kevyttuotteet tepsivät vain, jos niitä syö korkeintaan saman verran kuin vähemmän kevyitä elintarvikkeita. No sehän siinä se ongelma onkin kun syö prosessoitua roskaa, jossa toki saattaa olla kaloreita vähemmän, mutta niissä ei ole mitään sisältöä niissä kaloreissa. Ei ihme, että kroppa näkee nälkää. Ei ruokaa voi ajatella noin, että minimoi kaloreita. Pitää syödä ruokaa, joka pitää sen nälän poissa ja kropan tyytyväisenä. Ne kokonaiskalorit kertovat sentään jotain, yksittäisen ruoan kalorit ei yhtään mitään.

"Jotta tuotetta saa kutsua kevyeksi, on energian määrää, lähinnä rasvaa tai sokeria vähennettävä 30 prosenttia. Esimerkiksi jogurtissa raja voi täyttyä, jos se tehdään rasvattomaksi, mutta jäljelle voi jäädä entinen määrä sokeria."

Ok eli "terveellinen" kevytjogurtti olisi sitten esimerkiksi Danonen Vitalinea, jossa on 0 prosenttia rasvaa. Katsotaanpa mitä se sisältää:

Ainekset:

rasvaton jogurtti (rasvaton maito, rasvaton maitotiiviste, rasvaton maitojauhe, hapatteet), vadelma (10%), kuitu (oligofruktoosi), stabilointiaineet (muunnettu maissitärkkelys, pektiini, guarkumi), kivennäisaineet (magnesiumsitraatti, kalsiumsitraatti), aromi, värit (rypälemehutiiviste, kokkiniili), happamuudensäätöaineet (maitohappo, sitruunahappo), makeutusaineet (aspartaami, asesulfaami K), D-vitamiini. Makeutettu aspartaamilla (sisältää fenyylialaniinin lähteen) ja asesulfaami K:lla. Vitaminoitu: ei suositella alle kolmivuotiaille.

Ravintosisältö per 100g
Energiaa kJ 170
Energiaa kcal 40
Proteiinia g 4,0
Hiilihydraattia g 5,8
Rasvaa g 0,1


Tämäkö on sitten terveellisempää kuin esimerkiksi Valion luomujogurtti, joka sisältää hapatettua luomumaitoa. Niin, siinä se, ei sisällä muuta. Toki energiaa on 60kcal per 100g. Hurjaa. Nämä kalorit tosin saattavat pitää vähän nälkääkin poissa.

"Atrian valikoimissa on tuotekehitysjohtaja Marianne Nordblomin mukaan lähes 40 kevyttuotetta eli makkaroita, leivänpäällisiä ja kevytmajoneesipohjaisia salaatteja."

"Makkaroiden tuoteselosteessa raaka-aineet kerrotaan tärkeysjärjestyksessä. Kevytversiossa tärkein raaka-aine voi olla vesi. Keveyttä makkaraan tuodaan myös vaihtamalla osa siasta siipikarjan lihaan tai rasvattomaan possuun ja lisäämällä esimerkiksi perunakuitua."

Kyllä nyt lähtee kansan paino putoamaan. Oikeasti tuntuu siltä, että ei edes haluta, että ihmiset voivat hyvin. Elintarviketeollisuudessa raha ei liiku puhtaissa tuotteissa vaan mahdollisimman prosessoidussa ruoassa. Kun ruoka prosessoidaan ja pakataan nin se voidaan brändätä. Voidaan luoda jotain näennäistä lisäarvoa. Jogurttikin on vain sitä hapatettua maitoa, siinä ei voi pelata kuin laadulla. Vasta kun lähetään kikkailemaan lisäaineilla ja rasvattomuudella voidaan lähteä omilla tuotemerkeillä rahaa takomaan. Halvempaa ja huonompaa laatua voidaan myydä kalliimmalla. Sitä on se lisäarvo. Valitettavasti lisäarvon näistä saa valmistaja eikä kuluttaja.

Minun ohje tässä kevyttuotekeskustelussa on se, että välttäkää kaikkia kevyttuotteita. Jos joku tuote myy itseään rasvattomuudella tai "light"-sanalla niin kiertäkää se kaukaa. "Light" tarkoittaa prosessointia, lisäaineita ja mauttomuutta. Kevyttuotteita syömällä ei tule terveeksi. Kannattaa syödä puhdasta luomuruokaa, välttää kaikkea prosessoitua, lisäaineita ja tyhjiä hiilareita. Ja laadukasta rasvaa ei todellakaan tarvitse pelätä.

12 kommenttia:

  1. Kudos! Loistava kirjoitus, jälleen...

    VastaaPoista
  2. Täähän kuulostaa jo ihan omalta kirjoitukselta (ilman kirjoitusvirheitä):) Tai Ollin :) Ei muuta kuin jatka näiden tärkeiden aiheiden esilletuontia. Itse olen lehdetön ja "pihalla kaikesta"

    VastaaPoista
  3. Huippuamahtavaahienoaupeata! Paras kirjoitus! :)

    VastaaPoista
  4. Itselläni ei ole ollut koskaan ylipainoa, joten en ole koskaan edes yrittänyt tiputtaa painoa. Keväällä raskauden jäljiltä kuitenkin oli vähän ylimääräistä kehossa ;) Paino tippui ihan itestään, kun jätin ruokavaliosta pois ns. kevyet tuotteet ja einekset. Ensimmäistä kertaa vuosiin käytin kevytkerman sijasta oikeaa kermaa (hui kauhistus!) ja siirryin syömään rasvaista turkkilaista jogurttia (huh!), en enää ostanutkaan alle 10-prosenttista juustoa, vaan rasvaisempia vaihtoehtoja (ohhoh!). En tarkkaillut muuten syömisiäni mitenkään ja söin yhä edelleen kuin hevonen, mutta aloin mahtua entisiin vaatteisiini, ja pian nekin jäivät vyötäröltä löysiksi. Toisaalta paino olisi voinut tippua muutenkin, mutta kyllä varmaan tuo rasvaisempiin siirtyminen ja lisäaineiden jättäminen oli suurin syy. Nyt oon kyllä vähentänyt maitotuotteiden käyttöä tosi paljon ja niinä päivinä, kun tekee mieli syödä vain raakoja kasviksia ja hedelmiä, olo on koko ajan tosi täysi! Kyllä kroppa tarttee mulla (vielä) myös lämmintä ruokaa, mutta silloin keskityn ei-niin-kevyisiin tuotteisiin, vaikka vähän enemmän maksaisivatkin ostohetkellä :)

    VastaaPoista
  5. Kevyttuotteet ovat maultakin todella roskaa mielestäni, erityisesti mikrossa lämmitettynä. Vältän niitä kuin influenssarokotetta. ;D Muutenkin prosessoidut ruuat maistuvat pitkän päälle todella mauttomilta. Olen syönyt niitä todella usein teini-iässä mikä on näin jälkeenpäin ajateltuna todella harmillista. Onneksi äitini sentään yritti paikata välillä tätä roskaa ihan terveellisellä kotiruualla. :) Vaikka kirjoituksesi on ollut päässäni jo pidemmän aikaa, en voi olla kehumatta sitä. =)

    VastaaPoista
  6. Kevyttuotteista tulee mieleen Miami Vicen huumekauppakohtaukset, joissa ostaja tarkisti aina pussin sisällön, ettei se vaan olisi "leikattua" tuotetta :)

    Ihan samalla lailla meille myydään leikattua ravintoa täyden tavaran hinnalla.

    VastaaPoista
  7. "Leikatun" ravinnon myyminen on todella hyvä bisnes, sillä ravinteiden puutteessa tätä leikattua ravintoa joutuu syömään/ostamaan lopulta enemmän. Kroppa ei kauaa viihdy aliravitsemuksessa.

    Rasvapelottelun, laihdutusajattelun ja kaloriteorian voisi toivottavasti heittää kohta roskiin.

    VastaaPoista
  8. Hyvä kirjoitus! Juuri hetki sitten satuin kirjoittamaan lähes samasta aiheesta ja päädyin jostain lukemaan myös sinun kirjoituksen.

    Hakkaan suorastaan päätäni seinään näiden asioiden äärellä. Asiat ovat niin nurinkurin! Omaakin kokemusta light-tuotteiden syömisestä ja laihduttamisesta löytyy, liikaakin. Siitä ei tullut hyvä olo. Tottelin uskollisena mantraa "syö vähemmän kuin kulutat" ja minä tyttö tein työtä käskettyä. Lopulta piti ihan kantapään kautta opetella syömään uudestaan ja oikein. Minulle oikea ruokavalio löytyi monien hairahduksien kautta, mutta nyt syön runsaasti rasvaa ja voin paremmin kuin koskaan.

    Tulee jotenkin ihan sekopäinen olo omasta paasaamisesta, mutta kuka kertois totuuden muillekin kuluttajille? Voisinpa pelastaa jokaisen kaloreita laskevan hölmöläisen. Itsekin olen sellainen ollut ja olisipa joku pelastanut minut. Neljä vuotta meni, ennen kuin tulin järkiini ja uskalsin syödä rasvaa. Elämä parani huomattavasti ja lopulta iski todella k*setettu olo. Virallisterveelliset ravintosuositukset eivät tiedä mitään! Kumpa useampikin ihminen havahtuisi..

    Kuulostanko ihan kajahtaneelta? Virallisterveelliset ravintosuositukset ovat vain niin syväänjuurtuneita meihin, että harva osaa niitä kyseenalaistaa.

    VastaaPoista
  9. Näinhän se on. Kaloreita en laske, enkä ole koskaan laskenut, mutta kyllä itsekin ennen söin ruokana pääasiassa pastaa, raejuustoa, kanaa jne. Ja kyllähän sitä pastaa tulikin sitten syötyä ja paljon. Olen aina urheillut paljon ja ollut hoikka, mutta kyllähän sellainen ruokavalio väsyttää, iho on huono, sairastaa enemmän jne. Silti kaiken tämän kokemuksen ja tiedonkin jälkeen tuntuu silti jotenkin "väärältä" tai "laittomalta" kun syö voita, kermaa ja kananmunia. Eihän niin saa tehdä kun se on niin epäterveellistä... Jopa pähkinöitä pitää syödä varovaisesti.

    Hulluna ihmiset pitää jos liikaa paasaa, mutta uskon, että sinnikkyydellä ja bloginkin kautta voi saada ainakin pientä muutosta aikaan.

    VastaaPoista
  10. Heh, jatkanpa vielä tänne melkein vuotta myöhemmin. Vähän myöhempään postaukseen kommentoinkin jo välttäneeni koko elämäni kevyttuotteita (siitä pitäen kun ne 15-20 vuotta sitten alkoivat löytää tietään kauppojen hyllyille). Ja toinen juttu mitä en ikinä tajunnut oli se, että rasvahysterian myötä banaani, avokado ja pähkinät olivat pannassa. En ikinä tuota kovin tietoisesti pohtinut (ruoan kanssa se ei kannata) mutta intuitiivisesti tuntui omituiselta että jonkun mielestä niin perusruoka kuin pähkinä lihottaisi. Hyvä että nyt alkaa kelkka kääntymään, valitettavasti vähän liikaakin (mielestäni hiilihydraattien demonisointi menee idiotian puolelle eikä ole rasvasotaa (tai sitä edeltäneen vuosisadan proteiinisotaa) parempi, mutta minkäs teet, vihollisen etsiminen on kivempaa kuin tylsä tasapaino).

    VastaaPoista
  11. Tutkijat tyrmäävät uudet amerikkalaiset ravintosuositukset:

    Tässä uunituore kuuden tutkijan kirjoittama 82 lähdeviitteen kritiikki
    Yhdysvaltain maatalousministeriön uusia ravitsemussuosituksia kohtaan:

    http://www.nutritionjrnl.com/article/PIIS0899900710002893/fulltext

    Artikkeli on varsin ajankohtainen ja antaa toisenlaisen käsityksen nykyisten ravintosuositusten toimivuudesta - erityisesti hiilihydraattien vaikutuksesta liikalihavuuteen sekä mm. sokeritaudin
    lisääntymiseen.

    VastaaPoista
  12. Kiitos tästä, pitää ehdottomasti tutustua artikkeliin. Thanks.

    VastaaPoista