Kenkävalmistajat menevät ääripäästä toiseen kilpailessaan rahoistamme. Tärkein argumentti markkinoinnissa on yleensä se, että meissä on jotain rakenteellista vikaa, mutta tämän vian voi korjata ostamalla tietyt kengät. Viimeiset parikymmentä vuotta vika oli se, että meidän sinne tänne pronanoivat jalat ovat niin heikkoja, että niitä on pakko vaimentaa ja tukea vähän joka suunnasta.
Nyt ilmeisesti tilanne onkin muuttunut ja jalkamme ovatkin ihan liian tukevat ja ne eivät pääse liikkumaan luonnollisesti ilman epävakaita kenkiä. Kenkien ei pidäkään enää tukea vaan mielummin heiluttaa meitä vähän joka suuntaan, että lihaksemme saavat treeniä. Ensin tulivat MBT-kengät, eli masait, jotka muistuttivat keinutuoleja jaloille ja nyt uusin hitti naisille ovat Reebokin EasyTone-kengät.
Kengät on suunniteltu ainoastaan kävelyyn ja valmistaja ei suosittele, että niissä juostaan, kiipeillään, hypitään tai ylipäänsä liikutaan muuten kuin kävellen. Onko niistä sitten mitään iloa edes kävellessä? Toki epävakaus kengissä voi pakottaa tiettyjä lihasryhmiä työskentelemään enemmän ja näin ne voivat olla "tehokkaammat". Suuri riski on kuitenkin siinä, että kuten MBT-kengissä niin kroppa joutuu toimimaan luonnottomasti ja käyttää kävelyyn "vääriä" lihaksia. Tämä tarkoittaa sitä, että kohta ei tavallisissa kengissä tai varsinkaan ilman kenkiä kävely luonnistu ollenkaan.
Sen Reebok tietenkin unohtaa kertoa, että vaikka heidän mittausten mukaan EasyTone-kengät lisäävät energiankulutusta ja lihasten käyttöä, niin saman tekee myös se kun jättää kengät kokonaan pois tai siirtyy minimalistisiin kenkiin. Se mahdollistaa myös juoksemisen ja aktiivisen liikkumisen. Tietenkin se on huonompaa bisnestä. Kaiken kaikkiaan EasyTonet ovat taas yksi naurettava esimerkki siitä miten yritetään rahastaa "luonnollisuudella" ja tarjota helppo ratkaisu ihmisille jotka haluavat päästä kuntoon tekemättä mitään sen eteen. Todennäköisesti samat ihmiset jotka istuvat sohvalla vyötärön ympärillä sähköimpulsseja antavan laitteen kanssa sipsipussi kourassa tulevat ostamaan myös EasyTonet.
Tämä on jotenkin "niin tätä". Luonnollinen liikunta, missä pelaa?
VastaaPoistaMuistan kaikkien näiden kenkäviritelmien lisäksi nähneeni myös esim. juoksumattoja, joissa on valmiina paikka läppärille - kas, voit kuntolla ja datailla samaan aikaan!
Kaiken kaikkiaan 'liikunta' on ilmiönä todella kaupallistettu ja luonnollisuudesta eristetty. Tämän puolestahan puhuu esim. se, että kaikenlaisen ohjatun liikunnan määrä on 80-lukuunkin nähden räjähtänyt käsiin, kun taas vapaaehtoiset/omatoimiset aktiviteetit ja arkiaskareiden puitteissa liikkuminen ja puuhastelu on, noh, romahtanut maan tasalle..
Näin on. Liikunnasta tehdään koko ajan vain vaikeampaa ja ihmisistä avuttomampia. Monet eivät enää edes uskalla liikkua ilman ohjausta, koska pelkäävät tekevänsä jotain väärin. Liikkuminen on kuitenkin syömisen ohella se ehkä kaikkein luonnollisin toiminta. Ei lapsi tai eläinkään kysy neuvoa, että miten pitäisi liikkua. Sen kun liikkuu, eikä se mitään kalliita varusteita vaadi.
VastaaPoistaPelottavaa kuinka vieraantuneita alamme olemaan luonnosta ja luonnollisuudesta.
Varmasti energian kulutus ja tukilihasten käyttö lisääntyy, jos kengillä ei saa hyvää tasapainoa. Mutta onko tämä hyvä asia? Ei.
VastaaPoistaOlen opiskelujeni kautta tuki- ja liikutaelimistön huollon parissa työssä. Todennäköisesti vastaavien jalkineiden pitkäaikaiskäyttäjät tulevat lisäämään asiakaskuntaani. :')
Tuo video näytti aivan "hyvältä vitsiltä", haluaisi uskoa, ettei tuo ole todellinen, oikea kenkä jota markkinoidaan. Voi kiesus. Onpa kivaa kävellä kengällä, jolla on vaikea pysyä pystyssä. Vammojakin tuollaisella varmasti tulee helposti. Pod'ia pitää olla näköjään joka paikassa. Huoh.
VastaaPoista