Olen kirjoittanu avojaloin juoksemisesta ja liikkumisesta tässä blogissa jo useasti. Vanhoja postauksia aiheesta voi lukea esimerkiksi tästä, tästä tai tästä. Ilokseni myös valtamedia on alkanut kirjoittamaan asiasta. Tänään törmäsin Keskisuomalaisessa Tapio Hartikaisen juttuun aiheesta. Teksti on ihan kuin omalta näppikseltä ja ehkä senkin takia se ilahduttaa.
Kuten Hartikainen jutussa kirjottaa niin aluksi kengän tehtävä oli vain suojata jalkaa kylmältä ja maaperän terävyyksiltä, mutta nykyään "juoksuvälineet" ovat jo melkoisia luomuksia, joissa on vaimennusta, tukea, kiristystä ja joustoa. Yrittääkö tiede olla viisaampi kuin luonto itse?
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Janne Sahlman Kuopion Yliopistollisesta sairaalasta sanoo, että nykyisen näytön perusteella voisi jopa suositella aivan ohutpohjaisen kengän käyttöä. Sahlmanin mukaan ohuella pohjalla juostessa ja kävellessä ihmisen asento muuttuu. Askel tulee lyhyemmäksi, ja jalka tulee maahan koko jalkaterän mitalla - tai jopa pelkälle päkiälle. Ei siis kantapää edellä kuten paksupohjaisella kengällä tapahtuu.
- Kun kantapää osuu ensimmäisenä maahan, tulee polveen ja lonkkaan itse asiassa suurempi rasitus kuin sellaisessa juoksussa, jossa koko jalkaterä ottaa iskun vastaan, toteaa Sahlman.
Kun jalkineessa on niin sanottu pronaatiotuki, eli jalkaterän sisäosan holvikaarta tukeva osa, se estää jalan kääntymisen sisäänpäin, mutta samalla lisää taiumusta nilkan nyrjähtämiseen ulospäin, kirjoittaa Hartikainen.
- "Huonoilla" lenkkareilla tai avojaloin nilkan nyrjähtämisen mahdollisuus on pienempi, tietää Sahlman. Samoin on todettu, että latuskajalkaisuus lisääntyy paksupohjaisia jalkineita käytettäessä.
Sahlman sanoo, että nykytiedon valossa hän valitsee ainakin omalle lapselleen sellaiset kengät, joissa on mahdollisimman löysä pohja.
- Sellainen kenkä rajoittaa mahdollisimman vähän jalan taipumista varpaan tyvestä.
- Missään nimessä kengässä ei tarvitse olla mitään erityistä tukea jalalle, mikäli jalassa ei ole mitään sairautta.
- Se tiedetään, että lapsella kenkä lukitsee kaikkia muita niveliä kuin ylempää nilkkaniveltä. Muiden nivelten liike vähenee, ja nilkan koukistamisesta vastaavan nilkkanivelen liike laajenee, kertoo Sahlman.
- Jalkaterän nivelten liikkeen vähenemisen haitoista ei ole paljon näyttöä, mutta esimerkiksi latuskajalkaisuutta on vähemmän lapsilla, jotka eivät kenkiä käytä.
Liikunnanohjaaja Ari Järveläinen sanoo, että nykyajan kenkiä tuetaan ja pehmustetaan yhä enemmän. Järveläisen mukaan liika tuenta jopa haitaa juoksutekniikkaa. Paksupohjaisessa kengässä on enemmän vastaan panevaa voimaa kuin rullaamista edistävää.
Kiitokset Keskisuomalaiselle ja Tapio Hartikaiselle hienosta jutusta. Kannattaa siis jättää ne "juoksuvälineet" kotiin ja nauttia vapaasta ja rullaavasta juoksemisesta ilman rasitusvammoja. Kengät kannattaa muutenkin jättää pois jalasta aina kun vaan mahdollista.
Mukava kyllä huomata, että pikkuhiljaa alkaa täälläkin mediassa näkymään paljain jaloin tallustelemiseen ja juoksemiseen pureutuvia kolumneja. Pikku hiljaa pienistä puroista toivottavasti kasvaa iso virta, eikä tarvitse jatkuvasti selitellä, miksi kuljen "gorilla" tossut jalassa ja jopa juoksen ilman pehmustettuja ja tuettuja jalka-arkkuja.
VastaaPoistaMiten juoksualusta vaikuttaa paljain jaloin juoksemiseen? Voin hyvin kuvitella, että ruohikolla se onnistuu vallan mainiosti, mutta miten asfaltilla? Soratiellä varmaan pakostakin täytyy pitää jotain jalkinetta.
VastaaPoistaAsfaltilla menee ihan hyvin, kysymys on vain tekniikan omaksumisesta, kevyellä askeleella jalat rennosti niin kovakin alusta menee, soratietä varten joutuu hieman karaisemaan jalkapohjiaan, mutta en näe sitäkään ongelmana, paitsi talven jälkeen.
VastaaPoistaKylmillä keleillä olen käyttänyt Fivefingers Flow kevytjalkineita juoksenteluun.
Elliska: Itsekään en juokse täysin paljain jaloin. Kuten Paimen kirjoitti niin paljain jaloin voi juosta missä vain, mutta silloin joutuu karaisemaan jalkapohjiaan.
VastaaPoistaTärkeintä on mielestäni se, että antaa jalan toimia kuten sen on tarkoitettukin, eli käyttää mahdollisimman minimalistisia kenkiä. Itse juoksen ja liikun pääasiassa FiveFingerseissä. Ne todella antavat jalan toimia luonnollisesti, mutta suojaavat kuitenkin jalkapohjia.
Feelmaxeista ei ole omakohtaisia kokemuksia, eli niitä en osaa suositella. Mutta nekin periaatteessa ajavat saman asian. Ne eivät kuitenkaan taida kestää juoksemista yhtä hyvin. Näin olen joistain arvosteluista lukenut.
Olen jo tovin lukenut blogiasi, ja pakko sanoa että hyvää juttua! Kirjoitan itse aika samankaltaisella, maanläheisellä linjalla. Kannattaa kurkata jos kiinnostaa. :)
VastaaPoistaEnsi kesäksi otankin missioksi hommata fivefingersit ja viedä jalat koeajolle. Koot ilmeisesti menevät nuissa aika hämärällä kaavalla?
Jussi: Pitääkin laittaa sun blogi seurantaan. Aika paljon samoista aiheista tunnut kirjoittelevan.
VastaaPoistaFivefingerseissa koot tuntuvat vaihtelevan aika mallikohtaisesti, eli jos yksi malli sopii niin ei kannata olettaa toisen sopivan. Suosittelen kyllä ehdottomasti kaikkeen ulkoiluun, ihan mahtavat.
Joops. Ajattelin tilata ne, joten kai täytyy napata kerralla usempi koko ja palauttaa sopimattomat. Pari kuukautta sitten ei ainakaan turusta tuntunut löytyvän muuta kuin classicit.
VastaaPoistaJos jostain kerta löytyy classicit niin ei muuta kuin kokeilemaan ne ja sitten esimerkiksi tämän ohjeen avulla tilaamaan muita malleja:
VastaaPoistahttp://www.begin2dig.com/2008/11/fitting-vibram-five-fingers-and-injinji.html
Itselläni toimi ohje, että flow/trek pitää ottaa yhtä kokoa pienempänä kuin classic/Sprint. Apuna kannattaa käyttää myös vibramin sivuilla olevaa size conversion charttia: http://www.vibramfivefingers.com/products/products_Sprint_m.cfm
Toivottavasti noista linkeistä on jotain iloa kun etsiskelet sopivia vibrameita. Omasta blogista löytyy jotain ajatuksia Flow mallista ja muutenkin niillä tahi paljain jaloin juoksemisesta: varpaisillaan.blogspot.com
Niin itselläni on classicit työkäytössä ja nuo Flowt sitten lenkkeilyä varten, tosin varmaankin kesällä tulen käyttämään classicejakin ulkoilussa.
VastaaPoistaMinä olen juoksennellut keväästä 2007 Sprinteilä, kengät ovat kestäneet kolme juoksukautta hyvin. Mitä nyt varvasosien välistä kangas alkoi kulua puhki, mutta ne sai parsittua kasaan neulalla ja langalla. Talvi on ollut juoksutaukoa tai sitten juoksentelua tavallisilla maastojuoksukengillä. Ei mitenkään mukavaa verrattuna FF-menoon :( Nyt tuli kuitenkin muutos..
VastaaPoistaHankin Feelmaxin Osma-kengät, ja täytyy sanoa että olivatpa loisto-ostos. Kenkien pohja on erilainen kuin aiemmissa malleissa, se muistuttaa jotain kumiseosta. Tuntuvat kestävän hiekoitussepelit sun muut, mitä nyt muutaman lenkin olen niillä nyt juossut. Kannattaa tsekata, verkosta ainakin löytyy
Kiitos vinkeistä! Pistän neuvot mieleen. Eiköhän nuilla sopivat kengät löydy.
VastaaPoistaFeelmaxeista olisi todella kiva saada kokemusta. Olen lukenut, että uusissa malleissa pohja olis pitävämpi, kestävämpi ja kestäisi kosteuttakin paremmin. Pitää kyllä tsekata jossain vaiheessa, mutta en halua suositella sellaista mitä en itse ole kokeillut.
VastaaPoistaEn pysty linkittämään tähän mutta NY Timesin juttu Reebokin uusista kengistä jotka markkinointiosastonsa mukaan "give your muschles a better workout:" www.nytimes.com/2009/12/08/health/08well.html?r_1 Toivottavasti linkki toimii (jos ei, jutun otsikko on Firm Body, No Workout Required? löytyy varmasti googlella).
VastaaPoistaTuli hankittua Feelmax Kuuvat,ja olen todella tyytyväinen. Blogissa maininta niistäkin jutussa, jossa tosin kerron enimmäkseen paljasjalkajuoksusta. Linkitin Oranki tähän sinun mainioon blogiisi isosti, että tiedät, jos tulee uusia lukijoita :). Mahdollisia asiavirheitä saa jutustani korjata mielellään, jos niitä on.
VastaaPoistaKuuvat ovat siis vallan mainiot. 0 - -1 C kelissä yksillä lämpimillä urheilusukilla tarkeni mainiosti lumessa, varsinkin sitten kun veri alkoi kiertää ja jalkakin lämpeni. En ostanut kovin isoa kokoa, normaali koko 40,5 - 41, Kuuva 40. Kengissä voi mainiosti juosta ja kenkä todella on vedenpitävä - täysin kuivat sukat. Pitokin on yllättävän hyvä, lumellakin. Taidan kokeilla näillä kesällä suunnistustakin.
juneglooms: Kirjoitin äsken postauksen ja mielipiteeni noista Reebokeista. Toivottavasti noista ei tule mitään suurta hittiä.
VastaaPoistaPellon pientareella: Hyvä juttu sulta paljasjalkajuoksusta ja kiitos linkityksestä :) Tärkeää mielestäni, että asiasta kirjoitetaan. Kenkävalmistajat ovat aivopesseeet meidät uskomaan, että olemme jotenkin viallisia ja huonoja. Se on oikeasti monelle todella iso ahaa-elämys kun uskaltaa jättää ne vaimennetut kengät kotiin ja antaa jalan toimia.
Kuten kuvailit postauksessasi, niin se vaan on hauskaa ja sisäinen lapsi herää. Sitä tuntee itsensä täydelliseksi typerykseksi kun ei ole tehnyt niin aina.
Pitää kyllä itsekin ehdottomasti päästä kokeilemaan Feelmaxeja. En pysty tekemään mitään kovin laajaa arvostelua ja vertailua minimalistisista kengistä, koska niin vähän itselläkin on kokemusta eri vaihtoehdoista.
turussa feelmaxin kuuvaa myy fingerborg force kauppiaskadulla, sieltä minä ostin
VastaaPoista-annukka-