Vähän on jäänyt kirjoittaminen viime aikoina vähemmälle. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, etteikö olisi ollut aikaa tai siitä, että ei olisi sanottavaa. Kyseessä on enemmänkin siitä, että ensimmäistä kertaa on iskenyt vähän itsesensuuri. Olen saanut paljon enemmän lukijoita blogilleni kun olisin ikinä uskonut. Tarkoituksena blogilla oli saada kirjoittaa ajatuksiani, jäsennellä niitä.
Syy siihen, että kirjoitan blogiin enkä esimerkiksi päiväkirjaan on se, että koska en juurikaan kirjoita henkilökohtaisista asioista ja siitä mitä olen tehnyt, teen tai tulen tekemään niin koen, että tällä voisi olla ihmiselle muutakin annettavaa kuin toimia yhden ihmisen Big Brotherina. En halua luoda itsestäni hahmoa tarinaan, vaikka tämä tarina olisikin elämäni. Minulle riittää se, että elän sitä, en kaipaa sankarin roolia vaikka se olisikin helppo itselle käsikirjoittaa. Haluan siis kirjoittaa asioista enkä itsestäni.
Nyt on kuitenkin käynyt niin, että en kirjoitakaan enää itselleni vaan yllättävän monelle lukijalle. Tämä näkyy siinä, että en kirjoita enää vapaasti ajatuksiani vaan olen alkanut pohtimaan, että onkohan kirjoituksella oikeasti jotain annettavaa ja yhä useammin olen todennu, että ei ole. Tekstiä siis tulee, mutta sitä ei enää julkaista. Viime aikoina päässä on myös pyörinyt niin laajoja aiheita, että on tuntunut vaikealta kirjoittaa niistä lyhyesti ja selkeästi, mutta kuitenkin niin, että niillä olisi vielä jotain annettavaa.
Olen muun muassa ollut kirjoittamassa erinäisistä tuotteista, mutta jotenkin en pysty niitä julkaisemaan koska en halua, että tästä tulee kaupallinen blogi. Esimerkiksi iHerbista tilailen todella paljon hienoja tuotteita joita toisaalta haluaisin suositella, mutta en kuitenkaan halua liikaa mainostaa. Samoin Kööpenhaminan ilmastokokouksesta haluaisin kirjoitella, mutta sitten kuitenkin alan ajatella, että tästä aiheesta ihmiset saavat tarpeekseen muutenkin. Ravinto ja syöminen taas on niin käsittämättömän laaja aihepiiri, että sen käsittelemiseen olisi kirjoitettava kirja tai parikin.
On siis käynyt juuri niin kuten en halunnut käyvän, eli ajatuksista ja inspiraation herättävistä postauksista olen alkanut muokkaamaan totuuksia, ohjeita ja uutisia. Nyt koitan taas antaa ajatusten virrata vapaammin, kuitenkin lukijoita sen verran kunnioittaen, että koitan saada tekstistä selkeän ja helposti lähestyttävän. On siis aika olla taas oma itseni, kuitenkaan kirjoittamatta itsestäni.
Tämä ei siis ole luvuista muodostuva kirja, jossa tarina kulkee johdonmukaisesti draaman kaarta noudattaen kohti onnellista loppua vaan tämä on epämääräisistä ajatuksista koostuva virta, jonka kyytiin voi hypätä koska vaan.
Ajatukset, perustellut mielipiteet ja oma tyyli ovat tuhat kertaa arvokkaampi, kuin valmiiksi pureskeltu, sieluton ja sensuroitu "totuus".
VastaaPoistaEli omanlaisilla ajatuksilla eteenpäin!
Tuotesuositukset iherbistä ynnä muualta olisivat varmasti hyvin haluttuja. Suosittelen!
Itse ainkin lukisin mielelläni niistä "laajoista aiheista", vaikka sitten teksti hieman venähtäisikin. Pitkät pohdiskelut ovat aina tervetulleita!
VastaaPoistaJeps, oonkin mietiny, kun päivittäin oon tsekannut blogin annin ja siellä ei ole mitään ollutkaan. Kiitos tästä postista :)
VastaaPoistaJa ei siinä kaupallisuudessa mitään pahaa ole. Oulussa oli (tai siis on itse asiassa vieläkin) bändi nimeltä Brüssel Kaupallinen. Halusivat pojat olla ei kaupallinen bändi, mutta huomatessaan että levyjä alkoi mennä, muuttivat nimensä tuohon nykyiseen muotoonsa. Ennen bändin nimi oli siis Brüssel Ei-Kaupallinen.
;)
Tilasin juuri eilen iherbistä pari tuotetta, jota ennen yritin googlailla olisiko kukaan kirjoittanut niistä mitään suosituksia. Minä siis ainakin luen mieluusti iherb-tuotteista. Tilasin Herb Pharmin Reishin ja Dragon Herbsin Supreme Protectorit.
VastaaPoistaVoin kuvitella, että tollanen vaihe tulee vastaan jokaiselle pidempään bloganneelle. Annahan tekstin vaan virrata entiseen malliin! Ei jokaisen postauksen tarvi olla mullistava. Pidän itse blogeista, joiden punainen lanka ei ole vain kirjoittajan esittäytyminen lukijoilleen. Blogistasi on tarttunut hyviä ajatuksia ja näkökulmia. Jatka samaan malliin!
VastaaPoistaEi voi kuin kompata edellisiä. Mielenkiintoisen blogin ei tarvitse edes tukea omia mielipiteitä herättääkseen ajatuksia. Joten anna mennä vaan. Blogistasi on tullut luettua sellaisistakin aiheista, joihin ei olisi muuten ehkä tullut törmättyä, tai ajateltua omassa päässään sen enempää. Ja kyllä, iherb-vinkit kiinnostavat täälläkin.
VastaaPoista