Uutenavuotena moni on taas tehnyt uudenvuodenlupauksia ja nyt viimeistään loppiaisen jälkeen olisi aika alkaa lunastamaan annettuja lupauksia. Ihmiset laskevat kaloreita, ostelevat kuntosalikortteja ja uusia harrastusvälineitä. Joku on luvannut laihduttaa 10 kiloa ja toinen aikoo juosta maratonin. Terveyskaupat ovat pullollaan väkeä ja ilmassa on toivon, epätoivon ja hien hajua. Kaikenlaiset EasyTonet ja Nutrilettit viedään kauppiaiden käsistä. Tätä jatkuu muutaman viikon kunnes huomataan, että ei ne uudet kengät tehnytkään Usain Boltia, eikä se irvistäminen ja pakolla yrittäminen olekaan niin kivaa. No ehkä ensi vuonna?
Moni tekee lupauksia ja suuri osa yrittää niitä oikeasti pitää. Miksi ne kuitenkin usein unohtuvat jo viimeistään parin kuukauden sisällä? Yksi ongelma on ensinnäkin siinä, että tavoitteet ovat epärealistisia. Toki se voi lisätä motivaatiota jos tavoittelee maratonia keväällä tai näkee itsensä huippumallina vappuna tai kapuamassa Mount Everestiä juhannuksena. Tällaiset tavoitteet kuitenkin aiheuttavat pettymyksen kun jossain vaiheessa tajuaa niiden mahdottomuuden. Niistä voi saada huippufiiliksen ja huippumotivaation... viikoksi... tai kuukaudeksi. Toki osalle ihmisistä nämäkin tavoitteet ovat realistisia ja toiset taas oikeasti jaksavat purra hammasta yhteen pidemmän aikaa. Olen ehdottomasti positiivisten elämänmuutosten kannalla, mutta sen positiivisen elämänmuutoksen olisi tapahduttava tässä hetkessä, eikä jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Olen onnellinen sitten kun saavutan tämän ja tämän, kunhan olen vielä hetken onneton... Ei sellaisesta ajattelusta seuraa mitään hyvää.
Mielestäni tärkeää onkin keskittyä matkaan, eikä päämäärään. Toki sitä voi asettaa jonkun päämäärään ja miettiä, että mitä se voi vaatia, mutta sen jälkeen se kannattaa unohtaa. Jos keskittyy matkaan ja nauttii siitä, niin saavuttaa myös päämäärän, ennemmin tai myöhemmin. Jos matkasta nauttii, niin sitä myös jaksaa kauemmin, jolloin ne päämäärät saavutetaan todennäköisemmin. Jos keskittyy ainoastaan päämääriin, numeroihin ja keinoihin niin astuu taas siihen länsimaiseen ansaan, jossa hoidetaan oiretta eikä syytä. Jonkun spesifin oireen korjaaminen on länsimaisen lääketieteen tyyli, mutta sillä ei voida saavuttaa kokonaisvaltaisesti hyvää terveyttä.
Kaloreita on ihan turha laskea, vaan paljon parempi on keskittyä siihen, että syö mahdollisimman laadukasta ja luonnollista ruokaa. Jos aina satsaa laatuun, luonnollisuuteen ja ravinnepitoiseen ruokaan niin kroppa kyllä voi hyvin. Kannattaa unohtaa kaloreiden, proteiinien ja rasvojen laskeminen. Jättää vain ruokavaliosta pois kaikki turhat ja tyhjät hiilarit kuten vehnän ja sokerin. Eikä niitäkään oikeastaan tarvitse jättää pois vaan valitsee vain laadukasta tilalle.
Samoin jos tavoitteena on pyykkilautavatsa niin ei kannata tehdä miljoonaa vatsalihasliikettä viikossa vaan muistaa, että olemme kokonaisuus geenejä, lihaksia, sisäelimiä, hormoneja, luita ja niin edelleen. Myöskin mieli ja vartalo ovat samaa kokonaisuutta, eivätkä kaksi erillistä asiaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mitä tulee liikkumiseen niin on myöskin turha harjoitella liikaa samaa asiaa, ellei sitten tavoittele olympiavoittoa (toki silloinkin suosittelen monipuolisuutta). Kunhan liikkuu. Välillä kannattaa tehdä hitaita ja pitkiä lenkkejä, toisena päivänä nostella jotain painavaa, kolmantena spurttailla, neljäntenä venytellä. Jotain mikä tuntuu kivalta.
Kaikki on yksinkertaista jos keskittyy itse ongelmaan, eikä vain oireeseen. Kannattaa siis keskittyä koko tähän ihmiselämän kestävään matkaan ja tehdä siitä nautinnollista ja tervettä. Nuku tarpeeksi, vältä stressiä, syö oikeaa ruokaa ja liiku paljon. Jossain vaiheessa sitten huomaa, että sitä onkin jo saavuttanut päämääränsä. Ja jos ei saavutakaan, niin ainakin matka on ollut nautinnollinen.
2 kommenttia: