torstai, 7. tammikuuta 2010

Rahan perässä juoksu meni pois muodista

Itse olen niin vieraantunut rahan perässä juoksemisesta, että aluksi oudoksuin Taloussanomien "Rahan perässä juoksu meni pois muodista" -jutun otsikkoa. Onko rahan perässä juokseminen ollut joskus muotia? Itse olen enemmänkin nähnyt rahan perässä juoksemisen jonain nykyaikaisen elämäntyyliin surullisena ilmentymänä. Hyvä se kuitenkin on jos ihmiset pysähtyvät miettimään arvojaan ja sitä mitä oikeasti haluavat. Tekee myös hyvää pysähtyä ja katsoa itseensä. Silloin voi oppia tunnistamaan egon ja minän eron. Tällöin voi olla paremmin tietoinen egon temppuiluista ja ehkä näkee syitä omalle toiminalleen.

Onko kiire pakollista? Onko järkeä juosta rahan ja uran perässä vain saadakseen muilta "arvostusta"? Entä parantaako isompi telkkari elämänlaatua ihan oikeasti? Itse luin joskus tutkimuksen, jonka mukaan länsimaissa ihmiset olivat onnellisimpia 50-60 -luvuilla. Sen jälkeen ollaan tultu tasaisesti alaspäin, vaikka BKT sen kun kasvaa ja tavaran määrä lisääntyy. Eikö tavaran ja rahan pitänyt tehdä meidät onnellisemmiksi?

No nyt tämä rahan perässä juoksu on sitten näköjään onneksi pois muodista. Taloussanomien jutussa toimittaja Outi Kokko kirjoittaa, että talouskasvu ja raha eivät ole tutkimusten mukaan enää pitkään aikaan lisänneet ihmisten onnellisuutta. Eikä pelkkä palkka riittänyt työn motivaattoriksi. Silti työelämä kulkee entistä rataansa, ja työ on monelle kuin 40 vuoden vankilatuomio.

Vaikka talouskasvu ei tutkimusten mukaan ole enää vuosikymmeniin lisännyt onnellisuutta, niin silti poliitikot ja talouselämä ovat huolissaan vain siitä, miten bruttokansantuote saadaan kasvuun, sanoo teologi ja konsulttiyrityksensä Syfronin kouluttaja Antti Kylliäinen. Kylliäisen mielestä taloudellisen hyvän sijaan kannattaisi miettiä, että mikä oikeasti lisää hyvinvointia.

Jos kerta tavoittelemme onnellisuutta ja on todettu, että raha ei sitä tuo, niin miksi raha on silti se mitä niin kovasti haluamme, jopa onnellisuuden kustannuksella?

Muutos vaatii aktiivista työtä. Kylliäisen mielestä systeemimme inhimillistäminen tarkoittaa ponnistelua kaikilla yhteiskunnan tasoilla, niin maan hallituksessa, yritysten johdossa kuin yksittäisten firmojen yksittäisissä yksiköissäkin.

Itse kunkin tulisi miettiä asenteitaan ja pyrkiä toimimaan yhteisöllisesti. Tämä ei Kylliäisen mukaan tarkoita itsensä uhraamista, vaan tervettä itsekkyyttä. Sen sijaan itsekeskeisyydestä ja roolien taakse pakenemisesta on syytä luopua.

Ajattelutavan muutos, jossa ihminen ei olekaan enää väline hyvän hankkimiseen, vaan hänen hyvinvointinsa on uurastuksen päämäärä, on Kylliäisen mukaan ehkä suurin mullistus pariin sataan vuoteen.

– Mitä järkeä on, että työelämä on kuin 40 vuoden vankila, josta vain odotetaan pois pääsyä?

Kansamme ikärakenteen vuoksi meitä on patistettu pysymään töissä mahdollisimman pitkään.

– Ajattelussa on perustavaa laatua oleva ristiriita. Jos jatkuva tehokkuuden ja tuottavuuden lisääminen ei ole tehnyt kenellekään hyvää, miksi sitä yritetään jatkaa?

Hän suosittelee, että määrän eli rahan, talouskasvun ja materiaalisen hyvinvoinnin sijaan katsottaisiin elämisen laatua.

– Huomattavasti nykyistä vähemmälläkin rahalla tullaan toimeen, Kylliäinen lisää.
Lähettänyt klo 11.43
Tunnisteet:

7 kommenttia:

  1. Juuri näin! Hyvä suuntaus on se, että esimerkiksi suurta osaa nuorista ei nykyisenlainen työelämä houkuttele. Ovat kai nähneet niin läheltä, mitä se tarkoittaa. He haluavat tehdä sen verran ja sellaista työtä, että pärjäävät. Elää pienimuotoisemmin, mutta onnellisesti. Raha ei ole tärkeintä.
    VastaaPoista
  2. Minäkin luin tämän jutun, sinänsä hyvää asiaa, jota näkyy ilmassa paljon: slow movement, down-shifting, leppoistaminen, kohtuullistaminen, eko, super, luomu, reilu... Tätä kaikkea on toki ilmassa ja paljonkin, ja ihmiset tosi asiassa uupuvat, masentuvat ja eläköityvät liian aikaisin.

    Mutta juttua lukiessani (bisneselämän, uran ja pahan burnoutin kokeneena) en vain voinut välttyä kyynisyydeltä, vaikka muuten en juurikaan kyynisyyttä harrasta: niin kauan kuin yhteiskunta pyörii markkinatalouden vetämänä, ei muutosta, ainakaan merkittävää, tule tapahtumaan työnantajan puolesta. Kun/jos ainoa yrityksen tavoite on "tehdä voittoa osakkeenomistajilleen", ei mitään (luultua) tulosta ja tehokkuutta laskevia toimenpiteitä tehdä. Siitä saisi hallitus ja tj potkut.

    Tietysti voidaan toivoa, että yritys satsaisi työntekijöiden jaksamiseen, ilmapiiriin ja vaikutusmahdollisuuksiin siksi, että se parantaisi tuloksia, vähentäisi sairaspoissaoloja jne. Mutta se on kallista, hidasta ja vaikeata, eivätkä sellaisen muutoksen ja kehittämisen tulokset ole yksiselitteisesti ja nopeasti (kvartaalin tuloskatsaus, yrityksen 3 kk sykli) laskettavissa ja luettavissa.

    Kauheata, mitenkin olenkin näin pessimisti. Tuo juttu vain _tuntui_ jotenkin niin jeesustelulta ja poliittisesti korrektilta juuri tähän henkiseen ilmapiiriin. Mutta missä ovat ne KONKREETTISET toimenpiteet, jotka asiaa edesauttaisivat käytännössä ja oikeasti? Pitääkö säätää lakeja ja asetuksia, jotka pakottavat työnantajat, poliitikot ja viranomaiset leppoistamaan ja arvostamaan työntekijöitään...? Onko se edes mahdollista.

    Sorry negatiivinen meininki. Jos joku osaa muuttaa näitä ajatuksiani, olisin tosi kiitollinen :).
    VastaaPoista
  3. Pellon pientareella: Minä uskon, että muutos tapahtuu - hitaasti mutta varmasti! Markkinatalous sellaisena kuin sitä nyt pyöritetään on tulossa tiensä päähän. Tietoisuus toisenlaisesta elämästä kasvaa. Pian työikäiset nuoret eivät yksinkertaisesti enää usko markkinatalouteen vaan tekevät asioita omalla tavallaan ja muuttavat siten vähitellen systeemiä. En tiedä, olemmeko me sitä näkemässä, mutta joka tapauksessa asiat menevät parempaan suuntaan, näin uskon :). Tsemppiä, positiivisia ajatuksia ja valoa. Ja kiitos mielenkiintoisesta blogista, itsekin maalla (metsän reunassa) asuvana sitä on kiva lukea.
    VastaaPoista
  4. Kiitos Aijustiina positiivisesta vastauksesta :). Kyllä minäkin uskon muutoksen tapahtuvan, vähitellen. Enemmän ja paljon muutoksia varmasti tulee yksilöissä, hierarkioissa ja yrityksissä hitaammin. Kunhan vain tämä nuorisomme ei uuvu ja masennu, kuten nyt tapahtuu liiaksi.

    Toisaalta uskon, että kansa tulee enemmän ja enemmän polarisoitumaan ei vain taloudellisesti vaan myös ajatusmaailmallisesti, maailmankatsomuksellisesti. Tutkimusten mukaanhan osa nuorisosta on myös entistä konservatiivisempia, suvaitsemattomampia, rasistisempia jne.

    Joka tapauksessa hyviä asioita on ilmassa. Ja me jokainen itse päätämme minkälainen meidän elämämme on, ja minkälaisia "viboja", tunteita ja ajatuksia levitämme ympäristöömme. Positiivista siis se olkoon :).
    VastaaPoista
  5. Minulla jää yleensä säästöönkin kun olen aika huono tuhlaaja kun ostan vaan sitä mille on oikeasti tarvetta. :p
    VastaaPoista
  6. Moikka! Tietenkin yhteiskunnassa täytyy tapahtua muutoksia, poliitikkojen pitää muuttaa asennetta ja yritysten inhimillistyä, mutta itse en halunnut jäädä odottamaan, milloin burn out iskee.

    Niin kauan kuin rakennutetaan valtavia omakotitaloja ja sisustetaan viimeisten villitysten mukaisesti, hääbudjetissa ei ole ylärajaa, viimeisintä tekniikkaa olevat taulutelkkarit ja kotiteatterit on hommattava, käydään säännöllisesti kalliissa ravintoloissa sekä syömässä että juomassa, vaatteet vaihtuvat sesongin mukaan, käydään kaukomatkoilla pari kertaa vuodessa, maksetaan vuoden tai parin kuntosalijäsenyys etukäteen jotta tulisi käytyä, hankitaan kotiin siivooja ym. ym., kohtuullistaminen ei yksinkertaisesti tule mieleenkään. Ja nyt en arvostele ketään vaan puhun omasta entisestä elämästäni. Onneksi tulin järkiini - olo on huomattavasti kevyempi.
    VastaaPoista
  7. En juokse rahan perässä, mutta kyllä sitä olisi mukava olla lisää. Alle 1000 euron yhteenlasketuilla kuukausituloilla saa venyttää välillä penniä liiaksikin. Kotisiivoojasta en kyllä luovu, pyörätuolista käsin on hankala siivota eikä mieheni yksinkertaisesti jaksa tehdä kaikkia. Joillekin on siis se siivojakin siis tarpeen...
    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)