Kun miettii oma ruokavaliota niin ensin kannattaa varmasti pohtia kysymystä, että miksi syö sitä mitä syö? Joku haluaa vatsan täyteen mahdollisimman halvalla, toinen ajattelee vain ekologisesti, kolmas haluaa maksimoida makunautintonsa. Kaikilla meillä on omat syynsä siihen ruokvalioon mitä noudattaa. Itselle tärkeitä asioita ovat:
- terveellisyys
- luonnollisuus
- ekologisuus
- maku
- laatu
- suorituskyky
Haluan siis hyvältä maistuvaa, ekologisesti tuotettua ja laadukasta ruokaa luonnollisista raaka-aineista. Haluan ruoan olevan myös terveellistä, ravitsevaa ja tukevan liikuntaharrastuksiani. En tykkää sairastaa ja haluan jaksaa liikkua. Ruoan hinta ei ole minulle olennaista, koska minulla ei ole juuri muita menoja kuin asuminen ja syöminen. Panostan mielummin ruokaan kuin esimerkiksi autoiluun, matkustamiseen, shoppailuun, alkoholiin, tupakkaan tai kalliisiin harrastuksiin. Laadukas ruoka ei nyt kuitenkaan niin kallista ole, etteikö muuhunkin jäisi varaa, mutta yksi priorisoinnin kohde sekin. Ruoan ei myöskään tarvitse olla helppoa tai nopeaa. Nautin syömisestä, ruoan tekemisestä, keräämisestä ja kasvattamisesta.
Oman ruokavalioni perustana onkin tällä hetkellä melko pitkälti kivikautinen ruokavalio, eli paleo. Ruokavaliooni on vaikuttanut myös raakaruoka ja vähähiilihydraattinen ruokavalio. Kaloreiden laskemiseen en usko, enkä makroravinteiden tarkkailuun. Parempi miettiä sitä mitä syö kuin sitä mitä ei syö. Jos keskittyy laatuun, niin huonot ruoat jäävät pois automaattisesti.
Tässä ruokapyramidi, joka aika pitkälti muistuttaa omaa ruokavaliotani:

Eli:
- Reilusti kasviksia.
Monipuolisesti. Mahdollisimman paljon ja mieluiten raakana. Jokaisella aterialla kasviksia ja myös vihersmoothieita joka päivä.
- Eläinkunnan tuotteet.
Lihat ja kananmunat vain luomuna. Riistaa. Kalaa (mieluiten villikalaa, ei uhanalaisia kalalajeja). Ehkä noin joka toisella aterialla.
- Marjoja ja hedelmiä.
Päivässä tulee syötyä keskimäärin 1-2 hedelmää ja reilu kourallinen marjoja.
- Pähkinöitä ja siemeniä.
Kourallinen päivässä sekoitus eri pähkinöitä. Myös chiaa, pellavaa ja muita siemeniä.
- Maitotuotteita.
Syön luomujugurttia ja -juustoja. Mieluiten vuohenjuustoa tai raakamaidosta tehtyä. Maitoa juon ehkä litran viikossa. Mieluiten luomuraakamaitoa.
- Rasvoja.
Ruoka saa olla rasvaista. Paistamiseen luomuvoita tai kookosöljyä. Salaattiin neitsytoliiviöljyä. Avokadoa, kookosta.
- Riisi, viljat jne.
Näitä en syö juuri ollenkaan. Kotona juureen tehtyä 100% ruisleipää vähän. Joskus täysjyväriisiä. Joskus jokunen peruna tai bataatti.
Näitä en syö:
- Prosessoituja ja valmisruokia. Näitä en lainkaan.
- Lisäaineita. Ei minulle kiitos.
- Sokeria. Käytännössä en ollenkaan. Varsinkaan puhdistettua ns. valkoista sokeria.
- Viljatuotteita. Täysjyvänä, liotettuna ja idätettynä pienissä määrin ok.
- Margariineja ja muita teollisia rasvoja.
- Keinotekoisia ruokia, makeutusaineita jne.
- Tyhjiä hiilareita. Eli ruokaa, joka sisältää vain energiaa, eikä muuta.
Kuulostaa ehkä vaikealta, mutta ei se ole. Koskaan en ole nauttinut syömisestä niin paljon kuin nykyään. Koskaan en ole myöskään ollut näin terve. Tältä pohjalta on siis lähipäivinä tulossa lisää ravintopostauksia.
23 kommenttia: