Moni ostaa kaupasta kiltisti luomutomaatteja, mutta elää samalla vaatteiden kertakäyttökulttuuria. Olisikin hyvä muistaa, että:
- Puuvilla on kaikkein saastuttavin viljelykasvi sillä sen viljelyssä käytetään kaikkein eniten eläinten ja ihmisten terveydelle haitallisia myrkkyjä.
- Kolmea ihmiselle haitallisinta hyönteismyrkkyä (aldicarb, parathion, and methamidopho) käytetään yleisesti puuvillan valmistuksessa.
- Yhteen T-paitaan vaadittavan puuvillan kasvattamiseen tarvitaan noin 150 grammaa keinotekoista lannoitetta.
- Puuvillan kasvatuksessa käytettävät keinotekoiset typpilannoitteet ovat ympäristölle kaikkein haitallisimpia.
- On laskettu, että 65 prosenttia puuvillasta päätyy ravintoketjuumme, joko suoraan tai eläinten kautta.
- Ylimääräiset puuvillaroskat ja siemenet käytetään eläintenrehuksi ja muun muassa Brasiliassa lehmänmaidosta on löydetty kemikaalijäämiä.
- Puuvillaa kasvatetaan pääasiassa kehittyvissä maissa, koska siellä työvoima on halpaa ja myrkkyjen käyttö on sallitumpaa. Nämä maat joutuvat sitten kantamaan kaikki tuotannosta johtuvat ympäristö- ja terveysongelmat.
- Puuvillan viljelyssä käytetään 25 prosenttia kaikista hyönteismyrkyistä ja 10 prosenttia torjunta-aineista.
- Yli miljardi kiloa keinotekoista lannoitetta ruiskutettiin maailman puuvillapelloille vuonna 2000. Seitsemän niistä viidestätoista torjunta-aineesta, joita käytetään puuvillaan kasvatuksessa on todettu karsinogeenisiksi.
- Yli 20 000 ihmistä kuolee vuosittain torjunta-ainemyrkytykseen.
- Yhden puuvillakilon kasvattamiseen tarvitaan jopa 20 000 litraa vettä. Puuvilla onkin suuri vaikuttaja puhtaan veden puutteeseen monessa maassa.
Cotton - environmental disaster & lethal pesticides
Jos oikeasti välittää ympäröivästä maailmastaan niin kannattaa pysyä kaukana vaatteiden kertakäyttökulttuurista, ostaa eettisiä, ekologisia ja kestäviä laatuvaatteita. Nykyinen touhu on järjetöntä ja kestämätöntä.
12 kommenttia: