Suomalaisessa ruokakulttuurissa on paljon hyvää, mutta vieläkin enemmän asioita, jotka ärsyttävät. Aamulehdessä oli uutinen Saarioisen viime vuoden tuloksesta ja siinä oli lyhyessä jutussa saatu hyvin tiivistettyä monet suomalaista ruokakulttuuria koskevat ongelmat. Tarkoituksena uutisella ei ollut kertoa ongelmista, mutta mitä mieltä te olette näistä:
"Hinnalla on entisetä enemmän merkitystä, kun kuluttaja ruokakaupassa pohtii, mitä tänään syötäisiin."
"Hinnalla on enemmän merkitystä kuin muilla asioilla, sanoo Saarioisten toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä."
"Vaikka hintavetoisuus on kasvanut, välipalatuotteiden kysyntää se ei Mäkelän mukaan koskenut."
"Välipalasyöminen lisääntyy. Se ei ole niin hintaherkkää."
"Saarioisilla uskotaan valmisruualla olevan jatkossakin hyvä tulevaisuus niin Suomessa kuin Baltiassakin."
"Viime syksynä valmistui myös Viron Raplaan uusi valmisruokatehdas, joka on Viron uudenaikaisin elintarvikkeita valmistava tuotantolaitos.
- Haaste on saada virolaiset syömään valmisruokia. Valmisruokakulttuuria ei maassa ole. Saarioisten täytyy luoda sitä, Mäkelä toteaa."
Sori virolaiset. Urbaani oranki -blogi on pahoillaan siitä, että tuomme suomalaista ruokakulttuuria myös sinne. Meillä olisi kyllä metsät täynnä sieniä ja marjoja, mutta niitä me ei tuoteta edes itsellemme.
Ulkomaalaisten superfoodien tilaamista ulkomailta on paljon kritisoitu ja minuakin ärsyttää ilmiö. Mutta jos haluaa syödä kuivattua ja ravinteikasta marjaa, niin onko oikeasti vaihtoehtoja? Kuka myy kuivattua mustikkaa, puolukkaa, karviaista tai mustaherukkaa? Siis ihan pelkkää marjaa, ilman sokeria tai auringonkukkaöljyä. Vaihtaisin gojit koska tahansa laadukkaaseen suomalaiseen marjaan jos sitä vaan suostuttaisiin myymään. Aivan varmasti sitä jostain saa, mutta ei sen löytäminen helppoa ole. Marjajauheita kyllä löytyy ja niitä myös käytän, mutta niistäkin mehu on puristettu yleensä pois ennen kuivatusta, joten nekään eivät ole huippulaatua.
Toivottavasti voisimme oppia arvostamaan omia raaka-aineitamme. Oppisimme tekemään niistä laadukasta ruokaa. Ei tarvitsisi tilata marjoja maailmalta ja samalla voisimme lopettaa roskaruoan viemisen maailmalle.
22 kommenttia: