"Kaikkien maailman asioiden ylitarjonta on huvittava ilmiö, mutta todellisuudessa aika vastenmielinen. Jatkuva tyytymättömyys ja riittämättömyys turhauttavat. “Mitä muuta? Mitä kaikkea? Kaikkea heti! Lisää lisää, LISÄÄ!”
Kuulaharjoittelua opettaessani törmään siihen, että asiakkaat haluavat heti lisää liikkeitä. Enemmän! Nopeasti! Joudun sanomaan, että “ethän osaa vielä yhtäkään, miksi haluat lisää?”
Sama ilmiö toistuu kaikessa muussakin, niin ihmissuhteiden kuin elämänmuutosten kanssa. Tahdotaan lopputulos, tulos, tulos. Ensisilmäyksestä suoraan orgasmiin. Tietenkin, koska ympärillämme sykkivä strobomaailma mainoksineen näyttää meille pelkkiä lopputuloksia. Missään ei sanota, että matka Aasta Zetaan on pitkä ja sisältää TYÖTÄ. Kaikki ei ole nopeaa ja kivaa."
"Hyvät asiat syntyvät hitaasti. Ominaisuudet kehittyvät hitaasti. Muutos ei tapahtu NYT, koska ihmisapinan mieli tai keho ei ole sellainen. Maailma on nopea, ihminen ei ole. Nykymaailmassa on vaikea pysähtyä muutoksen äärelle, kun esillä on vaihtoehtojen ehtymätön buffet ja bed-hopping jungle. Terveydestä ja liikunnastakin on tullut yhden yön sekoilua. Teennäistä ratkaisun hakemista sieltä, mistä sitä ei löydy."
Tuntuu, että tekemisestä on nykyään katoamassa sielu, intohimo ja aito kiinnostus. Samalla on saanut roskiin mennä kärsivällisyys ja työ. Jos jotain ei saa heti, niin se ei ole tavoittelemisen arvoista. Ei ole "aikaa" tuhlata arvokasta elämää jonkun taidon oppimiseen kun pitää roikkua sosiaalisissa medioissa tai istua jossain viihdytettävänä. Tottakai ihmisen kannattaa tehdä sitä mitä haluaa, mutta tuntuu, että se mitä haluaisi tehdä ja todellisuus eivät kohtaa. Suurin syy tähän on kärsimättömyys, kiire ja se, että haluamme kaiken helpolla. Ei kukaan meistä unelmoi tulevansa hyväksi Farmville-peluriksi tai sohvaperunaksi. Emme uskalla irrottautua "viihteestä", koska silloin joutuisimme kohtaamaan itsemme ja elämän.
Myös se on viihdettä, että urheillessakin on jatkuvasti etsittävä uusia liikkeitä, uusia lajeja. Mitä tahansa mikä saa apinamielemme taas kiireiseksi.
Tunnistan itseni! Epäilen vahvasti, että asiaan vaikuttavaa alunpitäen se, miten lapset kasvatetaan suhtautumaan asioihin. Jos vanhemmat ovat superhypertoimeliaita, miten lapsista voisi tulla rauhallisia ja kärsivällisiä?
VastaaPoistaYlitunnollisuus on liittynyt itselläni läheisesti suorittamiseen ja nimenomaan nopeuteen. Monissa työpaikoissa vaaditaan olemaan koko ajan tehokkaampia, kuten edellisessä työpaikassani, jossa kirjaimellisesti tehtiin yksin kolmen ihmisen työt samassa ajassa kuin ennen. Nyt, kun olen luontaisalalla, olen huomannut kuinka ylitunnollisuudessa on kovasti pois opettelemisessa hommaa! Vaatii ajatustyötä ja opettelemista uusiin toimintamalleihin.
Tietää, että pitäisi antaa aikaa asioille, mutta toinen puoli vaatii suorittamista. Meidät on aivopesty mittaamaan arvokkuutemme tehokkuudella ja nopeudella...
Näin se menee...itsellänikin meni kauan, nyt olen tuosta onneksi oppimassa pois.
VastaaPoistaLapset ovat tässäkin toimineet erinomaisina opettajina. Otanpa esimerkin tältä viikonlopulta:
Hankimme vaimoni kanssa itsekoottavan kasvihuoneen tuohon pihallemme. No, siinä minä "miehenä" aloin kiireellä sitä lauantaina kasailemaan "ei mene kuin pari tuntia". Naapurin kaverilla on ko. vekotin pihassa jo valmiina ja kasveja täynnä...joten kiire oli kova. Eipä aikaakaan kun lapseni alkoivat pyöriä ympärilläni kysyen voinko tehdä sitä ja tätä? "Ei, isi rakantaa nyt äkkiä tämän kasvihuoneen niin saadaan sinne sitten kaikkea kivaa. Keksikää nyt jotain leikkimistä".
Ei muuten tullut lauantaina valmiiksi tuo kasvihuone -mutta riita kasvihuoneen kokoamisprojektista illalla oli valmis kun en malttanut keskeyttää (oli hurja intohimo päällä :)) vaan olin tosi itsekäs ja malttamaton. Halusin sen heti valmiiksi!
Sunnuntaina päätimme aamulla, että tänään tehdään asioita lasten ehdoilla -ei ole mikään kiire saada kasvihuonetta tänään kokonaan valmiiksi. Muutamaan otteeseen vaimoni joutui minut lapion varresta kiskomaan ja sanomaan "mitäs me sovittiin, lasten ehdoilla -ei laput silmillä ja malttamattomasti". Silloin sitä aina yrittää "mä vaan tämän yhden jutun vielä..." mutta, paras on tajuta tilanne ja lopettaa samantien, ettei koko kasvihuone ole kohta lapsillekin mörkö joka pilasi viikonlopun.
Kaivettiin sitten välillä matoja ja kylvettiin herneitä jne. lasten kanssa. Siinä ohessa totesin, että "näiden kasvattaminen vaatii sitten kärsivällisyyttä -ne eivät ole vielä viikonkaan päästä ollenkaan valmiita".
Näin sitä muille opettaa, mutta itse niin helposti unohtaa.
Töistä en viitsi edes mainita mitään tähän erittäin hyvin sopivaa -HaLo edellä kattoi aika lailla omat kokemukseni...
Ymmärrän periaatteessa sinun ja Kukka Laakson pointin, mutta olen eri mieltä siitä, että kaikki ei voisi olla kivaa, asiat vaativat työtä ja että ylipäätään pitäisi saavuttaa jotain tavoitteita. Huhuu, missä läsnäolo?
VastaaPoistaSiitä olen samaa mieltä, että se mitä haluaisi tehdä ja todellisuus eivät tunnu kohtaavan, ja että kiire ja viihde hankaloittavat itsensä löytämistä.
Orukolle: eihän aleta suorittaa kasviharrastusta! ;)
Mirva: Läsnäolo ei mielestäni tarkoita sitä, että aina olisi kivaa. Hetkessä eläminen ei ole samaa kuin joka hetkestä nauttiminen. Tavoitteiden asettamiseen ja saavuttamiseen varsinkin pakon keinoin en usko, mutta monet hyvät asiat vaativat edelleen työtä ja kärsivällisyyttä. Tavoitteet itsessään eivät ole ongelma vaan se miten niihin suhtautuu, kannustimina vaiko takertumalla. Pahinta egon ruokkimista on se, että pitää mielen kiireisenä pelkästään kaikkea kivaa puuhastelemalla ja itseään viihdyttämällä :)
VastaaPoistaJep, läsnäolo ei ole sitä, että joka hetkestä pitäisi nauttia, vaan että kokee jokaisen hetken sellaisena kuin se on. Mutta minusta se juju onkin siinä, että tätä kun tarpeeksi kauan harjoittaa, jokainen hetki alkaakin tuntua kivalta. Mutta siis eri tavalla kivalta kuin ennen, hihii!
VastaaPoistaJa samaa mieltä myös siitä, että tavoitteet itsessään ei ole hyvä tai paha juttu vaan se, suhtautuuko niihin kannustimina vai takertumalla, toisin sanoen ovatko ne lähtöisin egosta vai sisimmästä. Itselläni ei ole enää lainkaan tavoitteita entisellä ajattelutavallani ajateltuna. Olen iloinen olemassaolostani tässä hetkessä, ja tulevaisuutta siivittävät tietynlaiset mahdolliset mukavat asiat kuten asuminen lähempänä luontoa esim. maalaistalossa sekä muiden auttaminen eri tavoilla. Näitä voi kutsua tavoitteiksikin.
Mitäköhän "kivaa" tarkoitat tuolla viimeisellä lauseellasi... Saahan sitä ihminen kaikenlaista kivaa puuhastella?! No joo, varmasti puhumme ihan samasta asiasta, eli tarkoitat tuossa egoperäistä "kivaa" ja hömppäviihdettä, mutta pakko nyt vaan piruuttaan vääntää tästä asiasta! ;)
Mirva: Luulen kyllä, että ollaan aika pitkälti samaa mieltä. Joskus vaan tuntuu, että mielihyvää ja onnellisuutta ei eroteta toisistaan. Hetkessä elämiseen, tasapainoon ja onnellisuuteen kuuluu myös huonoja fiiliksiä ja hetkiä. Tärkeää on se, että ne kokee sellaisina kuin ne on. Ei liioittele, ei takerru, mutta ei myöskään aliarvioi. Ego on siitä ovela, että kun kerran saavuttaa hyvänolontunteen hetkessä, niin se alkaakin takertua siihen. Silloin siitä pidetään tiukasti kiinni, eikä enää hyväksytä esimerkiksi vastoinkäymisiä tai eri mieltä olevia ihmisiä.
VastaaPoistaItse etsin syvempää onnellisuutta ja vakautta. Välillä myrskyää, mutta pinnan alla vesi on tyyni. Ajan takaa sitä, että ei pitäisi väkisin hakea sitä hetkellistä mielihyvää, sillä elämää ei voi hallita.
Kivalla siis tarkoitan sitä, että kaiken tekemisen aina pitäisi olla kivaa. Oli sitten kyseessä ruoka, viihde, työ, liikunta tai mikä tahansa. Helppoa, nopeaa, kivaa. Ei kivassa mitään vikaa ole, mutta sen ei pitäisi muuttua egon pakokeinoksi todellisuudesta.
Usein syvemmän tyydytyksen ja onnellisuuden saavuttaa kuitenkin sitoutumisella ja panostamalla asioihin.
Tosi hyviä selvennyksiä, kiitos loistavasta keskustelusta! Toi on just hyvä kiteytys, että mielihyvää ja onnellisuutta ei usein eroteta toisistaan. Ja itsekin yritän vältellä sitä, että ego takertuisi hyvänolon tunteeseen ja ettei hyväksyisi muiden mielipiteitä. Mielenkiintoinen on kyllä tämä elämän ja tietoisuuden kehittymisen matka, ja vauhti sen kuin kiihtyy. Myös ennen ikäviltä tuntuneet asiat, esim. jotkut vaikeat työasiat alkavat näyttää selkeämmiltä. Enää ei tarvitse ottaa itseensä asioista, vaan voi ratkoa ongelmia laajentuneesta perspektiivistä. Tämä siis siitäkin huolimatta, että olisi ammattinsa alun perin egon takia valinnut...:D
VastaaPoistaMirva: Kiitos itsellesi :) Ikävissä asioissa ongelmana on usein juuri se, että niitä lioittelee jos ne vähänkään loukkaavat tai satuttavat omaa egoa. Usein juuri esimerkiksi töissä stressaa tai ottaa itseensä täysin mitättömistä asioista vain sen takia, että MINUN työpanostani kritisoidaan tai MINULTA vaaditaan tai MINUSTA puhutaan pahaa. Ongelmana ei ole asia itsessään vaan se, että minä takertuu asioihin. Laajemmasta perspektiivistä näkee, että asiat ovat yleensä melko yhdentekeviä tai ei ainakaan niin ikäviä kun miltä vaikuttaa. Pimeässä narunpätkä voi näyttää käärmeeltä, mutta se on vain silti narunpätkä :)
VastaaPoistaSamalla lailla näkee kyllä ihmisiä, jotka hehkuttavat oloaan ja henkisyyttään sekä liikkuvat "korkeammilla tasoilla", mutta takertuvat niin siihen hyvään oloon, että pienikin vastoinkäyminen tai kritiikki lyö silimille entistä kovemmin. Henkisyys ei ole sitä, että sulkee ikävän pois maailmasta vaan sitä, että näkee maailman selkeämmin.
Näinhän se on, kiitti tarkennuksista! Hmmm...pidätköhän mua just tuollaisena hehkuttajana. Yritän kyllä koko ajan haastaa itseäni ajattelemaan, että pystyisin elämään ilman sitä ja sitä asiaa tai ajatusta ja etten takertuisi mihinkään. Sitten kun tällaisen ajattelutuokion jälkeen huomaakin, mitä kaikkea hienoa on ympärillä, niin on vaan ihan superkiitollinen kaikesta. Nämä oivallukset vaan ovat niin hienoja, että on pakko hehkuttaa. Ja toiset on varmaan luonnostaankin hehkuttajatyyppejä ja toiset rauhallisempia. Se on kyllä totta, että kritiikkiä ja vastoinkäymistä pitäisi pystyä just entistä paremmin sietämään, ja se antaa tilaisuuden oppia ja kehittyä edelleen.
VastaaPoistaMinusta ikävän tulemista omaan maailmaan saa kyllä hiukan rajoittaa, eikä ole mikään pakko esim. seurata ikäviä uutisia reaaliaikaisesti. Varsinkin näin kesällä koetan ihan hyvällä omatunnolla antaa itselleni luvan samoilla luonnossa ilman että koko ajan olen kartalla siitä, mitä maailmalla tapahtuu.
Tosi mielenkiintoista keskustelua, kiitoksia. Olen huomannut samaa, että eräät "gurut" haluavat olla vain "hyvien tyyppien" kanssa, ja "eliminoivat" kaikki sellaiset ihmiset, ajatukset ja asiat pois elämästään, jotka sanovat jotain kriittistä tai ovat eri mieltä tai "eri tasolla". Pelottavaa suorastaan. Ja suurta itsepetosta. Elämä on moninaista, ihmiset ovat sitä ja ennen kaikkea: miten voimme oppia tai kehittyä, jos kaikki vain hymistelevät ja ovat kaikesta samaa mieltä? On syytä peilata itseään myös erilaisiin ihmisiin ja mielipiteisiin ja katsoa itseäänkin peiliin. Aina se ei ole helppoa, mutta siihen olisi hyvä pyrkiä. No, kuulostaapa juhlallisen näsäviisaalta, mutta sanon kuitenkin :).
VastaaPoistaMirva: Saa sitä hehkuttaa, enkä tässä keskustelussa ole erityisesti sua tarkoittanut. Kyllä ikävääkin voi rajoittaa, eihän sitä väkisin pidä tehdä asioita, joista ei tykkää. Ikävältä ei kuitenkaan voi suojautua kokonaan ja jos takertuu liikaa kivoihin asioihin niin voi jäädä hetkessä eläminen ja elämän kokeminen yhtä lailla paitsioon. Tuntuu vaan, että moni joka nyt kokee "henkisyyttä" ovat vain löytäneet uusia asioita mihin takertua. Henkistä materialismia :) Suosittelen lukemiseksi Chogyam Trungpan kirjan Henkisen materialismin ylittäminen.
VastaaPoistaPellon pientareella: Kanssasi samaa mieltä. Itse itsensä guruksi nostavat perustavat helposti lahkoja egonsa ympärillä, mistä harvoin seuraa mitään hyvää.
Itse olen sitä mieltä, että erimieltä olevilta ihmisiltä oppii yleensä eniten. Jokainen ihminen on toiselle aina sekä opettaja että oppilas.