tiistai 13. heinäkuuta 2010

Läsnä, mutta silti jossain muualla

Frank Forencich kirjoittaa uusimmassa blogipostauksessaan, että suurin terveysongelma nymymaailmassa ei ole ylipaino, diabetes tai esimerkiksi syöpä. Ei masennus, selkäkipu tai sydänvaivat. Suurin ongelma on se, että ihmiset pysyttelevät poissa elämästään. Poissa vartalostaan. Ihmiset raahaavat kyllä vartalonsa töihin, mutta jättävät huomionsa jonnekin muualle. Fyysisesti ollaan paikalla, mutta asioihin ei merkittävästi osallistuta, eikä niille anneta huomiota.

Sama ongelma koskee myös omaa vartaloa. Mieli on kytkenyt itsensä irti vartalostaan, meistä on tullut passiivisia matkustajia.Vartalosta on tullut orgaaninen kone, jonka tehtävä on siirtää meidät paikasta A paikkaan B. Sen tehtävä on täyttää velvollisuuksia, liikuttaa meitä tai tuottaa pinnallisia nautintoja. Moni on kuitenkin oikeasti unohtanut miltä tuntuu olla fyysisesti elossa. Elää ja hengittää joka solulla.

Tekninen kehitys on mahdollistanut sen, että vartalon voi unohtaa. Sen voi ottaa käyttöön vain kun sitä tarvitaan, sillä koneet ovat ottaneet siltä monta roolia. Forencichin mukaan myös medikalisaatio on vaikuttanut siten, että kaikki ongelmatkin voidaan ulkoistaa asiantuntijoille. Me huomaamme fyysisen olemassaolomme vasta kun johonkin ruumiinosaan tulee vikaa. Siten kipitämme valkotakille öljynvaihtoon tai jakopäähihnaa vaihtamaan. Ja taas voidaan jatkaa kuten ainan ennenkin. Nopeita renkaidenvaihtoja parhaaseen formulatyyliin.

Televisiot ja tietokoneet ovat myös opettaneet meidät siihen, että tarvitsee vain painaa nappia ja tuijottaa. Ei tarvitse osallistua, ei muistaa omaa olemassaoloa. Meistä on yhä enemmän tulossa passiivisia katsojia. Tämä, että pysyy poissa elämästään on se terveysongelma, mikä aiheuttaa niitä muita ongelmia. Liikkuminen, syöminen, työnteko, kaikesta on tulossa passiivisempaa. Ei edes liikunnassa tarvitse olla enää läsnä. Sitä voi sitoa itsensä kuntosalilaitteeseen ja sulkea itsensä ulkomaailmasta mp3-soittimella tai telkkaria katsomalla. Meidät on opetettu siihen, että liikunta on tylsää. Kaikki on tylsää paitsi passiivinen viihde. Jopa telkkarin katsominen on niin tylsää, että varmuuden vuoksi kannattaa olla samalla netissä. Enemmän viihdettä on vähemmän tylsää.

Oikeasti olemme yksi kokonaisuus, eikä meitä voi jakaa erikseen mieleen ja vartaloon. Meidän pitäisi olla kokonaan läsnä siinä mitä teemme. Oli sitten kyseessä syöminen, liikkuminen, seurustelu tai työnteko. Kaikesta saa paljon enemmän irti kun tekee asioita joka solulla. Passiivisena matkustaminen on kuin eläisi elämäänsä bussin ikkunasta ulos katsoen. Sitä ehkä näkee paljon asioita, mutta elämä liukuu ohi kovaa vauhtia, eikä pääse osalliseksi asioihin, osalliseksi elämään. Eikä se ole kovin terveellistäkään.

6 kommenttia:

  1. Tosi hyvin sanottu tuo, että läsnäolon puute on suurin terveysongelma.

    VastaaPoista
  2. "Jopa telkkarin katsominen on niin tylsää, että varmuuden vuoksi kannattaa olla samalla netissä."
    Arvaa mitä teen juuri nyt! (:

    VastaaPoista
  3. Totta. Burnoutin kourissa oli juuri tuollainen itsensä hukannut olo, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Muutos voi alkaa siitä, että tiedostaa, että noin on, kuten kuvasit.

    VastaaPoista
  4. Passiivisena matkustajana eläminen on petollista siinäkin mielessä, että samalla oma osaaminen rapistuu ja itsetunto heikkenee. On hassua, että ennen kaikki piti tehdä itse, koska ei ollut vaihtoehtoa ja nykyään mitään ei tehdä itse, koska ei osata. Eikö tähän olisi jotain välimuotoa? Jossain välissä tuli katkos aivojen ja kehon (tai sukupolvien) välille siitä mitä kaikkea ihmisen kädet ja jalat voi tehdä.

    VastaaPoista
  5. Loisto tekstiä taas, kiitos siitä :)

    VastaaPoista
  6. Ihminen toimii luonnollisten vaistojen varassa, passiivinen matkustaminen on luonnollista, en sanoisin että se ongelma. Tosin yhteiskuntarakenteet ajavat tietyllä tapaa elämäntyyleihin, missä unohdetaan hyviä asioita. Oli ihminen läsnä tai ei, se on luonnollisten mekanismien toimintaa. Jos puhutaan nukkuvista, heidän kuuluukin nukkua.

    VastaaPoista