maanantai 27. syyskuuta 2010

Feelmax ja todella tunnet kiven kantapäässä

Olen ihan ehdoton paljasjalkaliikkumisen puolestapuhuja ja kun alkukesästä sain Feelmax Luosmat niin en ole tavallisia paksupohjaisia kenkiä enää jalkaani laittanut. Sen verran luuseri olen, että en halua ihan täysin paljain jaloin kulkea, eivätkä FiveFingersit sovi ihan joka tilanteeseen. Feelmaxeilla saa mielestäni jopa paremman tuntuman maahan kuin FiveFingerseilla vaikka viisisormisten vapaasta varpaiden liikkumisesta pidänkin. Tästä sain eilen hyvän muistutuksen kun onnistuin astumaan kantapäällä terävään kiveen. Vähän pitää olla hereillä ja läsnä kun kävelee minimalistisissa kengissä, vaikka tällaiset kiveen astumiset harvinaisia ovatkin. No tänään on sitten mustelma jalkapohjassa.

Tuntuu vähän siltä, että menee kymmenen kenkäparia kohta myyntiin tai kierrätykseen, koska on todella vaikea kuvitella enää kävelevänsä normikengissä. Niin koukkuun olen muutamassa vuodessa jäänyt näihin paljasjalkakenkiin. Suomen talvi tosin voi osoittautua ylivoimaiseksi esteeksi. Ellei sitten mallistoon ilmesty jotain minimalistisia moonbootseja.

12 kommenttia:

  1. Jotain sulle:

    http://www.idunsapple.fi/product/131/aqueous-black-terra-plana-vivobarefoot

    tai nämä:

    http://www.idunsapple.fi/product/128/brawn-m-red-brown-terra-plana

    Talvikengiksi väittävät ainakin ensimmäisiä.

    Itselleni tilasin tällaiset:

    http://www.idunsapple.fi/product/120/belle-dk-brown-terra-plana-vivobarefoot

    Saas nähdä, miltä 4,5 cm pohja tuntuu jäätä vasten :D

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Thanks. Terra Planat ehdottomasti kiiinnostaa ja kun/jos pohja kuluu Feelmaxeista joskus puhki, niin haluaisin kokeilla Terra Planan kenkiä. Ne kun on tietääkseni myös eettisiä ja ekologisia. Yritän kuitenkin vähän rajoittaa tätä omaa kuluttamistani :)

    VastaaPoista
  4. Moi! Tämä postauksesi tuli kuin tilauksesta. :) Olen nimittäin uusien kenkien tarpeessa ja feelmaxit ovat pyörinneet mielessäni. Kävin pari päivää sitten feelmaxien kotisivuilla. Luin siinä käyttövinkkejä ja niissä sanottiin ettei niitä suositella asfalttikäyttöön, koska pohja kuluu nopeammin. Kysyisinkin sinulta että miten ne on sinulla kestänyt ja minkälaisessa käytössä ne on ollut? Sulla ei tainut olla kokemuksia talvikäytöstä?
    Entä miten niiden tilaaminen sujui? Jos oikein ymmärsin niin niitä ei saa ostettua muualta kuin netistä ja kenkien osto ilman kokeilua jotenkin arveluttaa..
    Kauhee kysymystulva! Kiitti jo etukäteen jos jaksat vastata :)

    VastaaPoista
  5. Mun Feelmax Luosmat kesti yhden kesän. Mutta urbaani ihmiseläinhän ei moisesta hämmenny, vaan väsää itse pyydystetyn jäniksen nahasta uuden pohjan.

    VastaaPoista
  6. Miulla on ollu asvalttikäytössä Feelmaxit ja ei ne kyllä -harmi vaan- hirmusen kestävät ole :( Vaikka suurimmaks osaks oon kokonaan ilman kenkiä niin kyllä ne nopsaan kuluu.
    Ite oon ostanu ihan urheiluliikkeestä.
    Viime syksynä lisäsin sellasen huopapohjallisen ja tarkeni taas pitempään. Ainoa mistä tulee ongelmia on vesi. Jos kengät kastuu niin ei kyllä tarkene..
    Miehen puhkikuluneet luosmat yritän korjata (en kyllä itse pyydystetyn jäniksen nahalla ;) ).

    VastaaPoista
  7. Feelmaxin vanhemmat mallit eivät juurikaan kestä ulkokäytössä, mutta uudemmissa malleissa eli ainakin Luosmassa, Niesassa ja Osmassa on huomattavasti kestävämpi ja vedenpitävämpi pohja. Nykyään vanhempiin taitaakin ainakin netissä olla merkitty, että vain sisäkäyttöön.

    Mulla on ollut Luosmat ihan päivittäisessä käytössä, eli on tullut käveltyä satoja kilometrejä asvaltilla, hiekalla ja maastossakin. Hyvin ovat kestäneet. En ole niissä kyllä kävelyä kummempaa urheillut. Feelmaxeja löytyy ihan urheilukaupoistakin.

    VastaaPoista
  8. Itse en ole vielä Feelmaxeja hommannut, mutta FiveFingerseillä on nyt pari kuukautta menty. Sadesäällä ja nyt kun on vilpoisat kelit oon joutunut kuitenkin peruskengät vetämään inhosta väristen jalkaan ;)
    Ostaisin kyllä heti uuden malliset Feelmaxit jos niitä saisi jostain. Kyselin Feelmaxilta asiasta ja kertoivat että talveen mennessä pitäis tehtaalta tulla uusi erä.
    Toivottavasti malli nimeltä Kuuva, joka on talvisaapas, on myös sitten saatavilla.

    VastaaPoista
  9. Minulla on ollut vuoden korkeavartiset Feelmaxin Kuuvat, jotka on tarkoitettu kevät-/syyskäyttöön, kesällä ovat liian kuumat. Aivan mahtavat. Kesän juoksin ja kävelin halvoilla ohutpohjaisilla neopreenitossuilla, ihan saman asiat ajoivat. Talvella juoksen jopa ohutpohjaisilla matalakantaisilla nahkasaappailla, jos Kuuvilla ei tarkene. Tosin hiihdän myös talvella.

    MInullakin on kaapissa juoksuinnostuksen jälkeen hankkimiani lenkkareita... :(. Koitin kerran laittaa ne jalkaani ja juosta - karmea tunne ja alkoi sattua! Ei enää ikinä. Paljasjalkatyyppiset kengät ovat myös minun valintani.

    Feelmaxissa on vain ollut pitkään raivostuttavia saatavuusongelmia. Toivottavasti ne alkavat jo vähetä.

    VastaaPoista
  10. Oon käyttänyt Feelmaxin Pankaa kesän alusta lähtien ja hyvin on kestänyt. Tämä uudempi pohja tosiaan on huomattavasti vanhaa parempi. Kaveri hankki tarjouksesta vanhaa mallia ja pohja oli puhki hyvin pian. Toki tuo uusikin pohja kuluu varsinkin asfalttiviidakossa, mutta kyllä se ainakin lumentuloon kestää. Toisella kaverilla on myös ollut nuo varsikengät ja on tykännyt. Niiden saatavuus on varmaan vielä muitakin hankalampaa. Vaikea tästä kyllä on tavallisiin kenkiin vaihtaa, kolmiraitainen mono on aivan kamalan tuntuinen Feelmaxin jälkeen.

    VastaaPoista
  11. Tuohon kestävyysasiaan piti tulla sen verran vielä lisäämään että meillä kestävyyteen (tai no reikiintymiseen) vaikuttaa varmasti se että paljon tiestä on täällä soraa, teräviä pikkukiviä tms.. pelkällä asvaltilla varmaan kestääkin pitempään :)

    VastaaPoista