Keittolohikäärmeitä

Tämä nyt ei mikään musablogi ole vaikka siltä saattaa vaikuttaa kun tulee toinen youtube-musavideo putkeen. Oli vaan niin siistiä kun Radio Helsinki soitti aamulla vanhan suosikkibiisini eli Soup Dragonsien I'm Free.



Jännää miten tietyn biisin kuuleminen voi viedä hetkessä jonkun aikaikkunan läpi nuoruuden vuosiin. Sitä menee ihan normaalisti töihin, mutta löytääkin itsensä 14-vuotiaana skeitin päältä rullaamassa Helsingin katuja. I'm free to do what I want. To be who I choose. Kaikenlaisia valintoja sitä onkin tullut sen jälkeen tehtyä. Sekä enemmän että vähemmän onnistuneita, mutta niinhän se elämässä menee. Mikäänhän ei estä tuntemasta samaa valinnanvapautta myös nyt, vaikka helposti sitä nykymuotistaan ainoastaan haikailee nuoruuden vapauden ja helppouden perään.

These are the words me hear from my grandaddy
Said it's nice to be free, nice to be free

I don't care as long as you sing

Oli tarkoitus kirjoittaa taas paljasjalkajuoksusta, mutta ihan liian hieno kesäpäivä blogin kirjoittamiseen. Mielummin ulos ulkoiluttamaan niitä jalkoja. I don't care as long as you sing.

The best six doctors

"The best six doctors anywhere
And no one can deny it
Are sunshine, water, rest, and air
Exercise and diet.
These six will gladly you attend
If only you are willing
Your mind they'll ease
Your will they'll mend
And charge you not a shilling.”
- Wayne Fields

Olen mitä syön

Olen parina viime päivänä ollut hyvä esimerkki siitä, että ihminen on sitä mitä syö. Kaksi päivää putkeen on työsyöminen mennyt todella pahasti mukavuusalueen ulkopuolelle. Mukavuusaluella tarkoitan tässä tapauksessa esimerkiksi housuja tai vyötä. Kun vatsa ei tahdo mahtua housuihin ja murisee uutta reikää vyöhön niin ollaan todella pahasti epämukavuusalueen puolella. Epämukavaa on myös se kun torkahtaa työpöydän ääressä ja lyö päänsä näppäimistöön. Mitä siis olen syönyt ja millaiseksi ruoka minut muutti?

Eilisestä Cakezilla-episodista jo kirjoitin (selvisin onneksi melko vähillä vammoilla, lähinnä jäi henkisiä traumoja). Cakezillan jälkeen muistutin kuitenkin kakkua itseään. Jos olisin viini niin minua olisi voinut kuvailla esimerkiksi sanoilla tunkkainen, väritön, täyteläinen ja pyöreä.

Tänään (ruokana mm. lohta, bratwurstia ja hapankaalia) olen ollut ruokailun jälkeen kohmeinen, hapan, harmaa ja haiseva.

Normaalistihan olen tietenkin pirteä, notkea, tasapainoinen ja raikas.

Hyvää juhannusta!

Cakezilla

Äsken työpaikalla tuotiin eteeni pelottavan kokoinen kakkupala. Ei sinänsä mikään bloggauksen arvoinen uutinen, mutta tämä ei olekaan mikä tahansa kakkupala vaan oikeasti ihan massiivinen. Tällaisiako ne nykyään ovat? En oikein harrasta kakkujen ja leivosten syömistä, mutta en olisi ikinä kuvitellut, että niiden takaa ei näe kunnolla tietokoneen näyttöä. Ehkä tuohon pitäisi syödä reikä keskelle, ettei tarvitsisi tuijottaa suklaata suoraan silmiin. Niskakin jumii kun kurottelee kakun yli. Ehkä kaikkien kakkupalojen äiti. Ihan varmasti tämä synnyttää pieniä taviskakkuja. Cakezilla. Pekka Puskan ja THL:n riemuksi aion kuitenkin estää tätä kakkua synnyttämästä uusia, ihan vain kansanterveyden vuoksi.

Kämmenet hikoaa ja työkaveri valittelee jo pahaa oloa. Kaikkea sitä ihmiset tekee itselleen ja toisilleen.

Paljain jaloin kaupungissa

En tiedä mikä siinä on, mutta kaupungissa ollessa en oikein osaa olla paljain jaloin muuten kuin kotona. Ja parvekkeella. Mahdollisesti jonkun pihalla. Saatan ottaa kengät pois jalasta myös rannalla. Ehkä kalliolla. Myös nurmikolla. Näitä paikkoja ja tilaisuuksia on kuitenkin ihan liian vähän ja siksi suurimman osan ajasta tuleekin liikuttua paikasta A paikkaan B visusti kumiset tai nahkaiset sukat jaloissa. Kengiksihän niitä kutsutaan, vaikka pyrin kyllä käyttämään mahdollisimman paljon sukkia muistuttavia kenkiä. Saa edes vähän tuntumaa jalkaan.

En tiedä mikä siinä on, että kaupungissa ei osaa olla paljain jaloin. Ehkä sitä pelkää lasinsiruja, teräviä esineitä, huumeruiskuja, nauloja, maamiinoja tai piikkimattoja. Kaikkea vaarallistahan täällä kaupungissa vilisee. Vai onkohan syy sittenkin häpeässä? Ei halua antaa itsestään kuvaa omituisena hippinä jolla ei ole varaa kenkiin. Sehän olisi noloa. Hui kauheeta. Luulen, että suurin syy on kuitenkin tottumuksessa. Niin ei vaan kuulu tehdä. Se jotenkin sekä näyttää, että tuntuu alastomalta. Vähän kuin menisi pyjamassa kauppaan. Melkein laitonta. Tai ainakin se tuntuu siltä. Kuitenkin meidän kaikkien allekirjoittamassa pukeutumissopimuksessa lukee, että kengät kuuluvat ihmisen viralliseen univormuun. Se on vain väärin olla ilman niitä.

Onneksi juhannuksena pääsee maalle. Siellä ei kenkiä tarvitse. Juhannuksessa monelle parasta on saunominen, grillaaminen, juominen, festarit tai muut vastaavat. Itse odotan juhannukselta kaikkein eniten vain sitä, että saan kulkea paljain jaloin.

En tiedä olenko normaali.

One seat

"Just go into the room and put one chair in the center. Take the one seat in the center of the room, open the doors and windows, and see who comes to visit. You will witness all kinds of scenes and actors, all kinds of temptations and stories, everything imaginable. Your only job is to stay in your seat. You will see it all arise and pass, and out of this, wisdom and understanding will come."
- Ajahn Chah

Bicycle Portraits

Katse alkaa jo pikkuhiljaa kääntymään kohti Etelä-Afrikkaa sillä kohta loppuu neljän vuoden odotus. Kyllä, elämä on vain osa jalkapalloa. Ennen kuin lopullisesti heittäydyn kuningaspelin vietäväksi, niin tässä muutamia fillarikuvia Etelä-Afrikkalaisesta projektista.

Bicycle Portraits

Mitä on menestys?

How can they say my life is not a success? Have I not for more than sixty years got enough to eat and escaped being eaten?
- Logan P. Smith

Try not to become a man of success, but rather try to become a man of value.
- Albert Einstein

Mitä on menestys? Onko se asetettujen tavoitteiden saavuttamista vai onko se yleistä hyvinvointia? Olenko menestynyt jos olen onnellinen? Voinko menestyä jos en aseta suuria tavoitteia?

Tuntuu, että mitä korkeampia ja vaikeampia ehtoja asettaa omalle tyytyväisyydelleen, niin sitä suuremman menestyksen voi saavuttaa. Onko menestys siis sitä, että asettaa omalla onnellisuudelleen niin vaikeasti saavutettavat ehdot, että siihen ei moni pysty? Jos asetan omalle menestykselleni rajaksi miljoonan tienaamisen ja kuuluisuuden, niin olenko tavoitteet saavuttaessani menestyneempi kuin hän joka on onnellinen jo vähemmästä? Raha ja arvostus ovat mielestäni todella typeriä mittareita menestykselle, sillä ne vaativat jotain mitä ostaa, jonkun joka antaa tämän arvostuksen. Vaatiko menestyminen oikeasti jonkun muun toteamaan sen saavuttamisen?

Menestyminen tavoitteiden saavuttamisen kautta on kilpajuoksua, joka ruokkii uusia tavoitteita, uutta kilpailua. Menestyksestä tulee saalis, jonka perässä juosta. Jos menestyksen jälkeen asettaa uuden tavoitteen tyydytyksen saavuttamiseen, niin kumooko se edellisen menestyksen? Oliko se menestystä ollenkaan jos menestys vaatiikin uuden tavoitteen saavuttamista?

Menestystä voi olla niin monenlaista vaikka nykyään se useimmiten mitataankin egon mittareilla eli materiana tai henkisenä materiana. Jotain meidän on saatava. Jollain meidän on pönkitettävä itseämme. Jonkun on oltava sitä mieltä, että olemme menestyneet. Jonkun on katsottava meitä ylsöpäin, sillä se ei riitä, että joku katsoo meitä silmiin.

Itse koen, että olen menestynyt jos löydän onnellisuuden. Eikä sitä voi löytää jahtaamalla tai juoksemalla. Onnellisuus on ujo. Se tulee esiin omassa tahdissaan. Kun vähiten odottaa niin se voi istahtaa olkapäälle. Ehkä voi viipyä pidempäänkin, jos antaa sille mahdollisuuden. Jos sen asettaa tavoitteekseen, niin se pysyy kuitenkin visusti piilossaan. Jos sitä jahtaa, niin huomaamattaan sitä tuleekin juostua karkuun.

Työmatkapyöräilyä

Joskus kun pyöräilee niin näkee taivaan, eikä se johdu siitä, että olisi kaatunut selälleen. Välillä näkee ainoastaan ihmisiä. Ärsyttäviä ihmisiä, jotka ovat tiellä. Kävelevät juuri siitä mistä minä haluaisin mennä, ja vielä liikennesääntöjäkin rikkovat. Muina päivinä he ainoastaan hymyilevät. Nauttivat kesästä. On päiviä jolloin aurinko lämmittää käsivarsia ja päiviä jolloin se ainoastaan häikäisee. Joskus on vesipisarat silmissä ja vaatteet painavat tonnin. Joskus taas sade tuntuu raikkaalta ja ilma puhtaalta. Työmatkalla voi nähdä autoja ja pakokaasua tai auringonnousun Töölönlahden takaa. Kun päätään kallistaa niin maailma muuttuu. Vai muuttuuko sittenkään?