Tällä viikolla ilmestyi ruotsalaisen Mats-Eric Nilssonin Aitoa ruokaa -kirja. Itse en ole kirjaa lukenut, mutta se on herättänyt keskustelua sekä mediassa että blogeissa. Hyvä, että keskustellaan siitä voiko kaikkea "ruokaa" enää edes kutsua ruoaksi. Aitoa ruokaa -kirja hyökkää suomalaisen elintaviketeollisuuden kimppuun ja kohteina ovat muun muassa epämääräiset raaka-aineet, arominvahventeet, savuaromit ja väriaineet. Olen sitä mieltä, että Silvio Berlusconi oli täysin oikeassa kritisoidessaan suomalaista ruokaa. Me tosiaan syömme täällä pääosin roskaa, eikä edes osata vaatia parempaa. Tästä syystä elintarviketeollisuus voi tarjota meille mitä tahansa jätettä. Saahan sen vatsan täyteen selluloosalla ja arominvahventeillakin. Tällaisen kommentin luin tänään eräältä keskustelupalstalta:
"Suomi on kuin suuri paskaruoan koelaboratorio. Jalostuksen ja tehomaatalouden kulta-aitta, ja kaiken päälle kuluttajaa vielä ryöstetään koe-eläimenä toimimisesta."
Olen täysin samaa mieltä.
Osataan sitä tosin muuallakin. Taloussanomat kirjoittaa, että Svenska Dagbladetin kuluttajatoimittaja Henri Ennart pyysi kommenttia Ruotsin maatalousministeriön alaiselta Jordbruksverketiltä siitä että miksi elintarvikkeet sisältävät lisäaineita, joita ei sallita edes koiranruoassa. Sen ruoka-asiantuntija vastasi näin: ”Ihminen voi vapaasti valita... Mutta eläimet eivät voi itse lukea tuoteselostetta, ja siinä on itse asiassa se ainoa ero, jonka vuoksi säännöt eläinruoalle ovat niin toisenlaiset.”
Kaikki eivät kuitenkaan osaa tehdä järkeviä valintoja ja elintarviketeollisuus on myös taitava muokkaamaan mielikuvia ja totuuksia mieleisikseen. Taloussanomien artikkeli aiheesta mainitsee muutamia ihan mielenkiintoisia esimerkkejä siitä mitä suostumme pistämään suihimme:
"Fun Light Persikka passionmakuinen juomatiiviste sisältää ainoan valmistusaineensa veden lisäksi pelkästään lisäaineita: Happamuudensäätöaineet (E296, E331), aromi, makeutusaineet (aspartaami ja asesulfaami K), stabilointiaineet (E415, E414, E445), väri (E160e), säilöntäaine (E202), hapettumisenestoaine (E300). Kirjan mukaan sen ei pitäisi edes olla mehuhyllyssä, vaan ihan jossain muualla.
Guacamoledippi on noussut suosioon Suomessakin, mutta mitä siinä on? Ei ainakaan avokadoa niin kuin pitäisi. Santa Marian Guacamole Dipissä sitä on 1,5 prosenttia, Rainbow’ssa 6,7 prosenttia. Pohjat vetää Pirkan guacamoledippi, jonka alkuperämaa on Alankomaat ja valmistusmaa Belgia. Se sisältää avokadoa huimat 0,7 prosenttia!
Mustat oliivit eivät oikeasti ole mustia oliiveja vaan vihreitä, jotka on kemiallisin keinoin menettäneet makunsa ja muuttuneet mustiksi. Nimenomaan silloin kun ne ovat siistin mustia, on syytä epäillä petosta. Kirjan mukaan huijausalalla ei ole aikaa antaa oliivien kypsyä, vaan ne poimitaan, kun ne ovat vielä vihreitä. Ensin ne pannaan lipeäkylpyyn. Sen jälkeen ne käsitellään hapolla, joka muuttaa värin. Seuraavassa vaiheessa musta väri tasoitetaan rautaglukonaatilla E579. Eikä tämä riitä: Myös vihreät oliivit voivat olla värjättyjä!
Nestlén Valiojäätelön Wanhan ajan Vaniljatuutti sisältää enemmän lisäaineita kuin saman yrityksen ”uuden ajan” jäätelöt. Valmistusaineet ovat kerma, sokeri, vehnäjauho, tärkkelyssiirappi, kasvirasva, mansikka, maitoproteiini, rypälesokeri, kaakaojauhe, emulgointiaineet (E471, E322, soijalesitiini), sakeuttamisaineet (E401, E412, E1442), aromit (vanilja, vanilliini), suola, voiöljy, maitojauhe, seljanmarjatiiviste, happamuudensäätöaine (E330)."
Näitä esimerkkejä löytyy paljon lisää. Kannattaa ostaa laadukkaita raaka-aineita ja jalostaa ne itse ruoaksi. Kokkaamiseksikin tätä kutsutaan. Jos jostain syystä eineksiä ostaa niin kannattaa edes lukea tuoteseloste eikä ainakaan uskoa siihen mitä tuote pakkauksessaan kauniisti lupaa.
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
tiistai 12. lokakuuta 2010
iHerb: Viherjauheet
Tykkään aloittaa aamuni viherjauheella ennen kun hyppään fillarin selkään ja lähden töihin. Helppo tapa aloittaa aamu ja saada vähän energiaa siinä missä joku toinen ehkä vetää kupillisen kahvia tai vitamiinipillerin. Ei se korvaa itsetehtyä vihersmoothieta, mutta kätevyydessään on ihan ehdoton. Lusikallinen jauhetta veteen ja siinä se. Aikamoinen duuni on ollut kahlata läpi ja tutkia iHerbin parisataa vaihtoehtoa ja ehkä kymmentä olen päätynyt kokeilemaan. Näissäkin tykkää pitää asiat luonnollisena ja yksinkertaisena. Aika moneen jauheeseen lisätään keinotekoisia vitamiineja tai mikroskooppisen pieniä määriä jotain yrttejä niin, että sisältö näyttäisi laadukkaammalta ja laajemmalta.Mielummin vähän vähemmän, mutta laadukkaita ainesosia sanon minä. Tässä tämän hetken suositukset:
New Chapter Berry Green
Luomua, hyvä sekoitus vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja probiootteja. Ei turhia täyteaineita.Ei sisällä orasjauheita, eikä leviä kuten suuri osa muista viherjauheista. Hyvä vaihtoehto jos haluaa muita vihanneksia.
Sun Warrior Ormus Supergreens
Täysin erilainen tuote kuin Berry Green sillä tämä taas sisältää melkein ainoastaan orasjauheita. Stevia ja piparminttu maistuvat melko voimakkaalta. Sopii mielestäni proteiinipirtelöihin. Sellaisenaan ehkä vähän outo, koska maistuu makealta.
Quantum Nutrition Labs Greens Mix
Orasjauheita, leviä, nonia ja korianteria. Ei muuta. Yksinkertainen on kaunista.
Amazing Grass, Green Superfood, Chocolate
Ihan mahtavalta maistuva viherjauhe proteiinipirtelöihin tai smoothieihin. Maistuu sellaisenaankin hyvältä ja suklaalta. Täysin erilainen muihin viherjauheisiin verrattuna kaakaon ansiosta. Ei kuitenkaan makeutettu, eli makeutuksen joutuu halutessaan lisäämään itse.
HealthForce Nutririonals, Vitamineral Green
Monen mielestä se kaikkein paras viherjauhe. Ja suosittelen kyllä itsekin. HealthForcella on myös muita hyviä jauheita kuten Vitamineral Earth ja Fruits of the Earth.

Tunnisteet:
iHerb
tiistai 5. lokakuuta 2010
iHerb: Proteiinit
Aika usein kuulen kommenttia iHerbin sekavuudesta ja siitä kuinka vaikea niin laajasta valikoimasta on löytää hyviä tuotteita. Usein myös minulta on kysytty ostosvinkkejä. Muutaman kerran olen joistain tuotteista täälläkin kertonut, mutta edellisestä kerrasta on jo reilusti aikaa. Koska kuitenkin olen valikoiman selaamiseen ja tutkimiseen laittanut satoja tunteita (kyllä, mulla ei ole elämää), niin ehkä voisin muutamia subjektiivisia mietteitäni laittaa.Itse etsin lähinnä mahdollisimman käsittelemättömiä ja luonnollisessa muodossa olevia laadukkaita tuotteita, mieluiten luomua. Omat preferenssit ovat siis sen mukaisia, eli niille joille muut asiat ovat tärkeämpiä niin ei ehkä tästä listauksesta löydy sopivimpia. Koska itse laitoin äsken taas ostoskoriin proteiinia niin aloitetaan vaikka niistä.
Heraproteiinit
Well Wisdom, Vital Whey
Kallis, mutta mielestäni todella hyvänmakuinen ja laadukas heraproteiini.
"Vital Whey is a proprietary, non-denatured, native whey protein that is produced to maintain the full range of all the fragile immune-modulating and regenerative components naturally present in fresh raw milk.
It is GMO-free, hormone-treatment-free and undergoes minimal processing. The milk for this product is derived from cows that graze year-round on pesticide-free, chemical-free, natural grass pastures."
Source Naturals, True Whey
Oikeastaan vähän halvempi versio edellisestä.
"Made from milk from contented cows, no bovine growth hormones or pesticides - The milking cows are grass fed and never subjected to any growth hormone treatment, chemicals, pesticides, or genetically modified organisms (GMO's)."
Natural Factors, Whey Factors
Yhteistä näille kaikille on se, että niihin ei ole lisätty sokeria eikä keinotekoisia makeutusaineita. Kaikissa on makeuttajana käytetty steviaa. Makuja löytyy tästä Whey Factorsista melko monta ja löytyy myös maustamaton versio.
Riisiproteiini
Sun Warrior Protein
Sun Warriorin proteiineista olen maistanut ainoastaan maustamatonta versiota, eikä se oikein ollut mun makuun vaikka siihen yleensä makua lisäsinkin. Muutenkaan vegeproteiinit ei oikein mun makuun ole. Jos mausta tykkää, eikä eläinkunnan tuotteita käytä niin Sun Warrior on kuitenkin hyvä valinta.
Näiden lisäksi löytyy myös muun muassa hamppuproteiineja sekä vuohenheraproteiineja. Näistä olen kokeillut muun muassa Mt. Capran vuohenheraproteiinia, joka on sinänsä laadukas mutta maku tökkii. Hamppuproteiineja on tullut testattua muutamia, ne on sekä laadultaan että maultaan melko samanlaisia. Hamppuproteiini on kyllä hyvä vaihtoehto jos kaipaa vegevaihtoehtoa heralle. Jos jollain lukijalla on hyviä vinkkejä tai suositeltavia tuotteita niin laittakaa ihmeessä kommenttiosioon infoa. Uudet tilaajat voivat käyttää iHerb-tilaukseen koodiani KOT458 ja saada 5 dollaria alennusta. Itse sitten rikastun provisioilla. Jos, ette halua, että rikastun niin älkää käyttäkö koodiani. Jos käytätte liikaa niin lopetan blogin pitämisen ja muutan Bahamalle.

maanantai 4. lokakuuta 2010
Akne ja ruokavalio
Moni on paleo-ruokavaliolla ollessaan huomannut, että akneoireet parantuvat tai jopa katoavat kokonaan. Nyt on saatu myös tieteellistä näyttöä aknen ja ruokavalion yhteydestä. Erityisesti rasvattoman maidon ja suuren glykeemisen kuorman sisältävien ruoka-aineiden runsas käyttö näyttää pahentavan aknea. Nyt alkaa olla näyttöä siitä, että rasvattomien maitotuotteiden valmistusprosessin yhteydessä niiden koostumus muuttuu siten, että niiden käyttö pahentaa akneoireita hormoni- tai sytokiinivaikutusten kautta. Pienen glykeemisen kuorman ruokavalion on osoitettu useammassakin tutkimuksessa vähentävän akneoireita.
Katsauksessa pidetään tutkimisen arvoisena myös omega-3-rasvahappojen, antioksidanttien, sinkin, A-vitamiinin ja ravintokuitujen osuutta aknen kehitykseen.
Taas yksi lisäsyy luopua sokerista, rasvattomista maitotuotteista ja huonoista hiilihydraateista. Itse suosittelen aknesta kärsiville näistä luopumisen lisäksi muun muassa kookosöljyn käyttöä sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Riittävä D-vitamiinin saanti on tärkeää myös akneen. Myöskin paleoruokavalioon tärkeänä osana kuuluvat runsaat kasvikset, eläinkunnan tuotteet ja pähkinät ovat suositeltavia.
Lähde: Duodecim

sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Burpees
Pitkästä aikaa tein sadan "burpeesin" treenin. Kyllä saa hyvän hien päälle ja pääsee tuntemaan itsensä huonokuntoiseksi. Naapuritkin varmaan tykkää kun sunnuntai-iltana pomppii kerrostalossa. Olipahan sentään joogamatto vähän pehmentämässä. Täytyykin ottaa treeniohjelmaan kerran viikossa suoritettava sadan "burpeesin" haaste. Tänään en ottanut aikaa, mutta kaipa sitä voisi itseään haastaa ja ryhtyä parantelemaan ennätyksiä. Ihan loistava treeni eikä vaadi paljon aikaa, rahaa, tilaa tai välineitä. Ja jälkeenpäin on todella hyvä fiilis.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)