Onpas blogini taas ollut hiljainen. Käyn melkein päivittäin blogissani katsomassa joko olisi tullut uusia postauksia. Ei ole tullut, sillä minunhan ne pitäisi kirjoittaa. Ja minä en ole kirjoittanut. En jaksa olla oikeassa. En jaksa paasata. Toisaalta taas en halua kirjoittaa asioista joista en mitään tiedä. Ja aika harvoja asioita tällä pallolla sitä lopulta ymmärtää. Ainakaan minä olen enimmäkseni asioista melko pihalla. Silti sitä helposti kuvittelee tietävänsä ja jakaa tätä tietoa muille. Näitä kaikkitietäviä blogeja ja asiantuntijoita on sosiaalinen media täynnä. En halua olla sellainen.
Yritän jatkossa kirjoittaa enemmän omia fiiliksiäni. Toki varmasti paljon kirjoittelen edelleen samoista tutuista aiheista, mutta ehkä enemmän henkilökohtaisesta näkökulmasta. Ehkä päiväkirjamaisemmin. En tiedä. Ainakin ajattelin kirjoittaa useammin. Kaupunkimiljöössä asuvalla apinalla on myös ihan oikea nimikin.
Kenu
Lempinimeni siis. Kukapa tällaisen nimen lapselleen antaisi. Eivät ainakaan vanhempani. Kaverit sitten antoivatkin.
Etunimeni ei siis ole Urbaani eikä sukunimeni Oranki. Sori kaikille, joille tuotan pettymyksen. En myöskään näytä tältä:
... paitsi arkiaamuisin kuudelta kun kello soi, mutta se on ohimenevää.

Hei Kenu, hauska tutustua!
VastaaPoistamäkin oon käynyt täällä usein kurkistamassa kirjoituksia, kiva jos jaksat taas kirjoitella!
Terveisin Leena
Heh, ensimmäiset lauseet olivat kuin omalta näppikseltäni :) Mutta mukavaa jos ehdit päivittämään blogia useammin, täällä on nimittäin aina ilo käydä. Ja päiväkirjamaisuus on vain plussaa, noitä kaikkitietäviä opetusblogeja kun tuppaa olemaan vähän turhankin kanssa.
VastaaPoistaMä tein juuri syväanalyysin omasta blogaamisestani ja monenkin vuoden jälkeen tuntuu että aika harvoin tiedän asioista juuri mitään :)
VastaaPoistaJatka ihmeessä sellaisella tyylillä mikä tuntuu omalta! Tätä blogia on ollut mielenkiintoista seurata.
Jep, eläköön etäisyyden otto ja itsekriittisyys! Tätä pidän siis positiivisena piirteenä, tarkastella totuuksinaan pitämiään asioita vähän kauempaa. Ja kaikilla meillähän on totuuksia, vähintäänkin arvoja, joiden mukaan elämme ja valintamme teemme. Mielenkiintoisempaa on toisinaan lukea juuri päiväkirjamaisempaa pohdintaa kuin saarnaavaa teesien luettelemista. En tosin sano sillä, että olisin kokenut sinun kirjoituksia erityisen saarnaaviksi. :)
VastaaPoistaSekin on positiivinen merkki tuntea olevansa pihalla nykymaailmassa - kertoo rehellisyydestä, ja luultavasti myös siitä, että olet kuitenkin tarkkaavaisempi kuin toiset. ;)
Kukapa sitä oikeasti ja varmasti tietäisi yhtään mitään? Silti netti on jo valmiiksi täynnä kaikentietäviä eksperttejä ja oman alansa asiantuntijoita.
VastaaPoistaElämän polulla kuitenkin etsivä löytää.. ainakin jotain. Empiirisiin tutkimuksiini perustuen voisin väittää, että ne omatkin ajatukset muuttavat suuntaa silloin tällöin, joten turha julistaa mitään lopulliseksi, antaa mennä vaan.
Kokemuksista - ja oivalluksista ja varsinkin erehdyksistä - on kuitenkin kiva lukea.
C'est la vie!
Vaikka ei koekaan tietävänsä juuri mitään niin aina kun katselen blogitekstejäni taaksepäin niin totean, että jaahas taas toi apina kuvitteli ymmärtävänsä jotain :)
VastaaPoistaMitä enemmän opiskelen sekä tutkiskelen maailmaa ja itseäni (ja tätä tulee tehtyä PALJON), niin sitä vähemmän sitä tajuaa tietävänsä. Toisaalta haluankin päästää irti tiedosta ja mielummin kokea asioita vailla ennakkoluuloja. Aloittelijan mielellä.
"As I grow to understand life less and less, I learn to love it more and more."
VastaaPoista~Jules Renard
Aitous ja rehellisyys paistaa rivien läpi, eikä sanoilla sinällään ole väliä :) Joka hetki teemme niin kuten sillä hetkellä parhaaksi näemme, joten turha miettiä menneitä tai asettaa odotuksia niiden perusteella...
VastaaPoistaJee, hyvä tää sun blogi on! Mutta paremmaksi muuttuu, kun annat tulla omia fiiliksiä sanoiksi - ainakin mun mielestä. // Mukavaa kesää!
VastaaPoistaKuulostaa viisaudelta.
VastaaPoistaHei vaan Kenu!
VastaaPoistaBlogiasi on tullut seurattua jo parin vuoden ajan ja ilolla jään seuraamaan jatkoakin. Sopiiko kuitenkin että kutsun sinua jatkossakin tuttavallisesti Urbsuksi – ollaan käytetty tota lempinimenäsi jo jonkin aikaa poikakaverin kanssa :)
Kiitos kaikille kommentoijille!
VastaaPoistaJa mustahan saa käyttää ihan mitä lempinimeä vaan. Tosin jos mulle kadulla huutaa Urbsu niin en välttämättä tajua pysähtyä :)
Hei Kenu, suloinen postaus, vaikka olen vähän pettynyt, jos tuo ei olekaan sun omakuvasi ;). Sinusta ei ole koskaan mielestäni paistanut minkäänlainen kaikkitietävyys tai ärsyttävyys, vaan olet aina hyvällä tavalla nöyrä ja inhimillinen. Minulle mieluusti sopii myös "tiedon" jakaminen: lukijan vastuulla on aina, mitä uskoo ja tekee kaikella maailman tiedolla ja teksteillä. Ei meidän tarvitsekaan "tietää" kaikkea tai olla nyt jo heti ikiviisaita.
VastaaPoistaHyvää kesää!