Epäonnistumisen pelko

"I have not failed.  I've just found 10,000 ways that won't work."

~Thomas Edison

Epäonnistuminen on luonnollinen osa oppimista. Jos haluaa oppia niin on pakko yrittää, ja jos yrittää niin väistämättä myös epäonnistuu. Kunnes sitten lopulta onnistuu. Kuitenkin moni, ellei suurin osa meistä, pelkää jatkuvasti epäonnistuvansa. Tekevänsä itsensä naurunalaiseksi. Entä sitten? Mitä häpeämme? Miksi ego kolhintuu? Ja vaikka kolhiintuisi, niin entä sitten? Kaikki innovaatiot syntyvät kokeilemisen ja erehdyksen kautta. Kaikki taidot opitaan ensin mokaamalla satoja kertoja. Jos pelkää epäonnistuvansa, niin pelkää myös onnistuvansa, sillä epäonnistumiset ja onnistumiset löytyvät samalta polulta. Mestarit tunnistaa siitä, että he ovat epäonnistuneet kaikkein useimmiten.

"I've missed more than 9000 shots in my career. I've lost almost 300 games. Twenty-six times I've been trusted to take the game winning shot and missed. I've failed over and over and over again in my life. And that is why I succeed."

~ Michael Jordan

Lapsena meidät opetettiin pelkäämään epäonnistumisia, välttämään niitä hinnalla millä hyvänsä. Kukaan ei halua olla luuseri ja siksi olikin tärkeää oppia olemaan yrittämättä. Opimme selittelemään ja huijaamaan sekä itseämme että muita. Jos puolustusmekanismina käyttää sitä, että "olisin onnistunut jos olisin halunnut, mutta ei kiinnostanut tarpeeksi", niin emme koskaan epäonnistu. Tätä puolustusmekanismia käyttää surin osa meistä edelleen. Myönnämme sen itsellemme tai emme.

Epäonnistumisen pelko aiheuttaa jännityksiä, sekä fyysisiä että henkisiä. Hengitys muuttuu pinnallisemmaksi, refleksit hidastuvat, lihakset jännittyvät, koordinaatio heikkenee ja kaikki tämä tekee epäonnistumisen todennäköisemmäksi. Epäonnistumme useammin jos yritämme välttää sitä kaikin keinoin ja onnistumme useammin kun opimme hyväksymään epäonnistumiset. Ei epäonnistumisista tarvitse tykätä. Riittää että ne hyväksyy, että niitä ei pelkää. Ne ovat osa elämää ja tärkeitä opettajia.

Jos vauvat pelkäisivät epäonnistumisia yhtä paljon kuin me aikuiset niin emme olisi oppineet vielä kävelemään tai puhumaan. Onneksi lapsena mieltä puuttuu tämä pelko ja itsekritiikki. Lapsi ei ajattele, että se on noloa jos sanoo "mämmämmäää" kun yrittää sanoa äiti tai, että kaikki nauravat pahuuttaan jos kaatuu naamalleen ensimmäisiä askeleita ottaessa. Lapsi on ylpeä siitä, että yrittää ja oppii. Itsekritiikki on opittu tapa, eikä mitään synnynnäistä. Kuvittelemme, että itsekritiikki ja epäonnistumisen pelko suojelevat meitä muiden arvostelulta. Kuitenkin arvostelemme itseämme enemmän ja ilkeämmin kun kukaan muu. 

Välttelemällä epäonnistumisia teemme itsellemme juuri sitä mitä koitamme kaikin keinoin välttää.

Itsensä toteuttavia ennusteita, todellisuus ja olympiaurheilijaksi vanhoilla päivillä?

Kehitys seuraa usein omia odotuksia. Itsensä toteuttava ennuste aiheuttaa oman toteutumisensa suoraan tai välillisesti. Jos uskot epäonnistuvasi olet myös vähemmän kiinnostunut ja motivoitunut, käytät vähemmän aikaa ja energiaa valmistautumiseen ja usein myös suoriudut huonommin. Huono suoritus taas entisestään vahvistaa käsityksiäsi omista rajoituksistasi. Jos uskot olevasi loistava tanssija, inhottava ja epäsuosittu tai vaikkapa ravintoguru niin käyttäytymisesi ja valintasi vievät kohti näitä omia uskomuksia. Menestys urheilussa tai elämässä onkin usein heijastus minäkuvastasi.

Lapsena me olemme kaikki vapaita oppimaan. Vain taivas, jos sekään, on rajana. Kun kasvamme niin törmäämme kuitenkin jatkuvasti ympäristön viesteihin ja meidät opetetaan siihen, että olemme joissain asioissa huonoja ja toisissa hyviä. Tämä outo silmukka joka muodostaa identiteettimme poimii kyytiin näitä viestejä vuosien varrella ja rakentaa niistä minäkuvaa. Usein täysin virheellistä. Kaikki kehut ja haukut, kokemukset ja väärinkäsitykset vaikuttavat tuleviin odotuksiimme ja täten myös tulevaisuuteemme.

Yksikin epäonnistuminen, väärinkäsitys tai moite voi saada meidät kehittämään hyvinkin aidolta tuntuvan mutta todellisuudesta poikkeavan illuusion omista kyvyistämme. Jos lapsena on tullut haukutuksi kömpelöksi niin tämä voi jäädä osaksi minäkuvaa koko loppuelämäksi. Tästä herkistyneenä sitä reagoi ehkä voimakkaammin tuleviinkin "kömpelyyksiin" ja omat käsitykset itsestä vahvistuvat entisestään. Me poimimme ympäristöstä ja tapahtumista tehokkaimmin juuri ne asiat joihin uskomme jo valmiksi.

Lapsena olimme puhdasta potentiaalia. Elämä oli täynnä pelkkiä mahdollisuuksia. Kaikki mikä oli mahdollista ihmisen suorituskyvylle oli mahdollista meille jokaiselle. Kenestä tahansa olisi voinut tulla presidentti, olympiaurheilija tai astronautti. Minäkuvamme ei kuitenkaan ole todellinen vaan se on illuusio joka rajoittaa elämäämme. Ainoastaan pyörre, joka on kerännyt elämänsä varrelta mukaansa kaiken tiellensä osuneen.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että esimerkiksi tällaiselle yli kolmekymppiselle "vanhukselle" kaikki on vielä on mahdollista. Ei tietenkään ole. Niitä mahdollisia asioita on kutenkin huomattavasti enemmän kuin mahdottomia. Ja paljon enemmän kuin sitä harhaisen minäkuvan läpi katsottuna kuvittelee. Elämää pitää vain katsoa sellaisena kuin se on. Nähdä kaikki onnistumiset siinä missä epäonnistumiset, eikä takertua asioihin. On myös hyvä tarkastella itseään ja katsoa mistä kaikki ajatukset itsestämme kumpuavat. Ovatko ne todellisia vai ainoastaan leimoja jotka me itse tai läheisemme ovat meihin iskeneet? Jos epäonnistuin jossain asiassa 4-vuotiaana niin tekeekö se minusta todella epäonnistuneen vielä 30 vuotta myöhemmin?

Menestys synnyttää menestystä juuri siksi, että se heikentää mielemme kuviteltuja rajoituksia. Harjoittelemalla kehittyy, me sopeudumme ja minäkuva muuttuu. Ei ole olemassa mitään pysyvää minää vaan se on ihan yhtä lailla muutoksessa kuten kaikki muukin.

Ketju hajoaa heikoimmasta lenkistään

Haluamme aina tuntea itsemme hyväksi, tehdä niitä asioita joissa olemme jo hyviä. Vasta monipuolisen ja vankan perustan päälle voimme kuitenkin lähteä rakentamaan menestystä ja todellista osaamista. Heikkouksien harjoitteleminen on kuitenkin vaikeampaa, suorastaan epämiellyttävää. Epämukavuusalueella ei ole kiva olla. Salilla treenamme usein vain suosikkiliikkeitämme. Niitä joita on kiva treenata. Elämässä välttelemme usein niitä asioita, jotka vaativat meiltä oikeasti rohkeutta.

Haluamme esitellä erikoistaitojamme sen sijaan, että rakentaisimme monipuolisen perustan. Yritämme korvata voimalla notkeutta, tai nopeudella voimaa. Hyvän perustan rakentaminen kuitenkin säästää aikaa, vähentää loukkaantumisia ja kehittää osaamista sekä urheilussa että elämässä.

Mestarit erottaa meidät muista juuri sitä, että he ovat kärsivällisesti harjoitelleet perusteita. Mestarin tunnistaa siitä, että hän hallitsee alkeet paremmin kuin kukaan muu. Kuka tahansa voi hifistellä, kopioida tai ainoastaan esitellä vahvuuksiaan. Halpoja paperikopioita on maailma täynnä. Tällaiset tunnistaa usein kärsivällisyyden puutteesta, siitä että hypätään asiasta toiseen. Paljon päälleliimattua koristetta, tyhjiä sanoja, mutta vähän sisältöä.

Vahvista heikkoja lenkkejä, sillä niistä se ketju hajoaa,

Luonnonjärjestys, vain ihmisellä on kiire

Ympärillämme on jatkuvaa muutosta ja kaikki kehittyy koko ajan johonkin suuntaan. Aivan kuten mekin. Jokainen teko vie meidät askeleen eteenpäin tai taaksepäin, jokainen ateria vie meidät askeleen kohti terveyttä tai sairautta. Mikään ei pysy muuttumattomana. Luonnossa vuodenajat seuraavat toisiaan, ilman kiirettä, oikeassa järjestyksessään. Siemenestä tulee puu, mutta se kestää aikansa. Vain ihmisellä on kiire.

Mielemme juoksee kovempaa kuin elämä. Emme välitä luonnonjärjestyksestä, asetamme deadlineja ja kiirehdimme kohti tavoitteitamme. Tavoitteita on ihan hyvä asettaa, tavoitteet kuuluvat liikkeeseen ja muutokseen. Ilman tavoitteita tai unelmia voimme kokea olevamme hukassa. Se, että meillä on suunta on ihan hyvä asia.

Se, että asetamme aikarajoja on ongelma. Ne ovat epärealistisia sillä emme voi ennustaa tulevaisuutta. Voimme ennustaa suunnan kehityksellemme, mutta vauhtia on vaikeampi suunnitella etukäteen. Elämä on liian täynnä yllättäviä käänteitä.

Kehittyminen on yhdistelmä intensiteettiä ja aikaa. Jos harjoittelemme kovempaa, meidän on harjoiteltava myös vähemmän. Vaihtoehtoisesti enemmän ja kevyemmin. Liikaa ja liian kovaa aiheuttaa loppunpalamisen. Luontoa ei voi hoputtaa.

Ota suunta, nauti joka hetkestä ja luota luonnonjärjestykseen, kehittymiseen ja sopeutumiseen.
 
Mutta kun...

...pitäisi kehittyä nopeammin
...pitäisi olla parempi
...ei jaksa odottaa

Se, että "pitäisi" tehdä jotain on merkki tyytymättömyydestä. Siitä, että ei hyväksy todellisuutta ja tätä hetkeä sellaisena kuin se on. Turha tuhlata energiaa sen miettimiseen mitä ei ole. Tärkeämpää on kysyä itseltäsi, että kehitytkö? Nautitko siitä mitä teet? Innostutko?

Jos näihin vastaat kyllä, niin pääset kyllä sinne minne haluat.

Tasapainoa, treeniä ja 34-vuotias keskitien kulkija

Tasapainon etsiminen on hyvä ohje elämässä ja se pätee myös harjoitteluun. Ei liikaa eikä liian vähän. Tasapaino määrittää oikean vauhdin, ajoituksen ja tarkkuuden. Ei pidä hengittää liian nopeasti, mutta ei myöskään liian hitaasti. Ravinto ja nesteytys - laatua ja tasapainoa niihinkin. Kaikki ympärillämme on tasapainoilua. Kaikki mitä tapahtuu tasapainoilee eri tekijöiden välillä. Treenissä on hyvä kokeilla rajoja, mutta kokonaisuuden pitää hakeutua tasapainoon. Jos menee ylös on myös tultava alas. Kehitys tarkoittaa yleensä paria askelta eteenpäin ja yhtä taaksepäin.

Treenaaminen ei ole vain fyysistä vaan se sisältää kehon, mielen ja tunteet. Fyysiset vaivat johtuvat usein henkisistä ongelmista. Epätasapaino on rikkova tekijä. Jos fyysisesti on huono päivä ja tuntuu ettei jaksa, niin asiaa on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti. Painaako jokin asia mieltä? Stressaako? Keho, mieli ja tunteet vaikuttavat kaikki toisiinsa ja vasta näiden tasapaino voi edistää myös fyysistä kehitystä.

Itse täytin juuri 34, olen urheillut koko elämäni ja silti tuntuu, että nyt vasta alan ymmärtämään liikkumisesta jotain. Välillä harmittelee, että miksi en tiennyt sitä mitä tiedän nyt jo 15 vuotta sitten. Niin miksi. Kai sitä kasvamiseksi kutsutaan. Keskitien löytämiseksi on ailahdeltava puolelta toiselle. Tasapaino löytyy kun tarpeeksi horjahtelee. On kyllä silti mukavaa olla elämänsä kunnossa ja tuntea, että tästä tämä vasta alkaa. Vielä on paljon aikaa oppia.

Vanheneminen on siistiä.

Mainostamista, iHerb, alennuksia ja luomughee

iHerb tarjoaa helmikuussa 10 prosentin provikat kaikista tilauksista, jotka koodia käyttänyt henkilö on tehnyt. Normaalisti tämä provisio on 4 prosenttia. Itse nettoan esimerkiksi 10 prosenttia kaikkien niiden henkilöiden ostoksista jotka ovat käyttäneet alennuskoodiani KOT458 ostaessaan ensimmäistä kertaa iHerbista. Koodia käyttänyt saa siis ensimmäisestä ostoksesta 5 dollarin alennuksen.

"Now through the end of February, you can earn a 10% return on any order placed directly by someone using your referral code. -- Normally, these 1st level referrals earn you 4%.


It gets even better!
Has anyone used your code to place an order within the past year? If so, you can earn 10% (rather than the 4%) on any new order they place.


All qualifying orders must be placed by February 28th. Any order placed after this deadline will earn rewards at the standard 4%.
Qualifying return customers must have placed their first order (using your code) no earlier than February 2010."

Tätä etua kannattaa oikeasti hyödyntää. Itse olen saanut joo pari tuhatta dollaria alennusta ihan siitä, että ihmiset ostavat normaalisti tuolta tuotteita. iHerb kun muutenkin on laadukas ja halpa niin kannattaa tämäkin etu käyttää hyväkseen.

Nythän sieltä saa myös muun muassa luomugheetä muiden huippu-uutuuksien lisäksi:

Anna kehon sopeutua

Urheilussa kuten elämässäkin kehitys seuraa tarpeita. Jos ei ole tarpeita, ei ole myöskään kehitystä. Pienet tarpeet tuovat pientä kehitystä ja suuret tarpeet suurta kehitystä. Jos jatkuvasti pyytää itseltään enemmän kuin mihin pystyy niin siitä seuraa kehitystä. Kehitys tapahtuu mukavuusalueen rajoilla ja se on seurausta jatkuvista pienistä epäonnistumisista. Epäonnistumisten sietäminen kehittää kärsivällisyyttä ja opettaa realismia. Ohimenevät epäonnistumiset ovat tärkeitä ponnahduslautoja kohti osaamista.

Ihminen sopeutuu uusiin haasteisiin. Se on osa meidän luontoa ja on pitänyt meidät hengissä satoja tuhansia vuosia. Luota prosessiin, luota elämään ja käy mukavuusalueen rajoilla. Olemme usein liian tavoitehakuisia ja unohdamme nauttia matkasta. Jos opimme nauttimaan matkasta niin on jopa todennäköisempää, että lopulta saavutamme tavoitteemme. Emme kuitenkaan usein luota siihen, että sopeudumme. Epäilemme kykyämme oppia, pelkämme epäonnistumisia.

Jos harjoittelemme jotain asiaa, keskitymme siihen ja olemme sitoutuneita niin kehitymme väistämättömästi. Jokainen meistä voi tulla osaavaksi han missä tahansa asiassa. Menetys riippuu vain siitä mitä itseltäme vaadimme. Jos todella päätämme tehdä jotain, niin me myös todennäköisesti onnistumme. Luonto sopeutuu. Me sopeudumme.