You are not a machine

Kasvit ovat hitaita eläimiä

"Plants are very slow animals"

Olen ollut kasvissyöjä pari vuotta elämästäni eettisisitä syistä, mutta tämä kokeilu ei ollut oikein onnistunut. En usko, että terveyssyistä kannattaa ryhtyä kasvissyöjäksi, mutta eettiset syyt ovat nekin vähän kyseenalaisia. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikkea elävää pitää kunnioittaa ja kohdella hyvin, mutta samalla on hyvä muistaa, että luonto on julma paikka ja kaikki yrittävät välttää tulemasta syödyksi ja itse taas yrittävät syödä muita. On paljon helpompi peilata omia tunteita eläimiin sillä niilläkin on silmät ja suu, kasvot. Me voimme tulkita niiden tunteita ja kärsimystä. Ne muistuttavat meitä itsestämme, ovat söpöjä ja herättävät tunteita. Kasveilta puuttuvat kasvot ja samaistuksen kohteet ja siksi ne ovat meille enemmänkin kalustoa, koristeita ja maisemaa.

Kuitenkin on olemassa tutkimuksia, että kasvitkin tuntevat ja kommunikoivat. Niiden elämä on ihan yhtä stressaavaa kuin eläimillä ja ihan yhtä vähän ne haluavat tulla syödyksi. Koska kasvit eivät voi juosta karkuun niin ne ovat kehittäneet yhteistyötään, kommunikointiaan ja torjuvat hyökkääjiä kemiallisesti. Ei se salaatinlehti halua olla siinä lautasella yhtään sen enempää kuin se pihvi.

En yritä sanoa sitä, että mitään ei pitäisi syödä vaan päinvastoin muistuttaa, että eläinten ja kasvien ero ei ole niin iso kuin kuvittelemme. Eroa on enemmänkin siinä, että eläimet toimivat meille omien tunteidemme peilinä, mutta kasvit taas eivät.

Ihan mielenkiintoinen luento aiheesta:



"Dr. Jack Schultz has been watching insects eat plants for four decades. He discovered that plants complain about being eaten and call for help. There is a "conversation" going on all around us; plants are "talking" to other plants, to microbes, and to insects. He thinks that if we can learn to listen, we can interrogate plants about their experiences. "Do you have disease?" "What has been eating you?" "How's the soil?" "Tell me about air quality." Schultz directs the interdisciplinary Christopher S. Bond Life Sciences Center at the University of Missouri in Columbia, MO"

Valittamattomuushaaste

Osallistun tällä hetkellä 21-päivän valittamattomuushaasteeseen. Kädessäni on siis nyt ranneke, joka vaihtaa rannetta aina kun saan itseni kiinni valittamisesta tai muusta vinkumisesta. Viikon verran olen suunnilleen koittanut olla valittamatta ja olen oikeastaan ollut yllättynyt siitä kuinka vähän valitan. Muutaman kerran on ranneke vaihtunut toiseen ranteeseen. Syitä ovat olleet sisäistä mutinaa aiheuttanut vesisade ja muutama kanssapyöräilijä työmatkalla. First world problems.

Tässä haasteen säännöt koipoituna Optimal Performancen Jonin blogista:

• Ranneke ranteeseen ja pyritään olemaan 21 päivää putkeen valittamatta ilman kehitysehdotusta. Kehitysehdotuksen tulee olla positiivisessa hengessä laadittu. “Helvetin naapuri kun aloittaa nurmikonleikkuun klo 7.00 aamulla. Taidanpa viedä hänet saunan taakse ja vääntää nenän niskaan” ei käy. ”Helvetin naapuri kun aloittaa nurmikonleikkuun klo 7.00 aamulla. Taidanpa käydä kysymässä josko hän voisi aloittaa leikkuun arkiaamuna tai vasta 9.00 jälkeen.” taasen käy.
• Jos suusta, pään sisällä, kynällä tai näppäimistöltä pääsee valitus ilman kehitysehdotusta, ranneke vaihtuu toiseen ranteeseen ja ajanlasku alkaa alusta. Sinä olet tuomari, ole rehellinen. Itse olen vaihtanut ranneketta yksin autossa keskellä ei-mitään viidennen päivän kohdalla.
• Tarkoitushakuinen porsaanreikien etsiminen säännöistä on kiellettyä. “Jos ei olisi tätä haastetta päällä niin sanoisin kyllä, että eikö tuokaan urpo osaa liikennesääntöjä?!?” lasketaan turhaksi valittamiseksi ilman kehitysehdotusta ja ajanlasku alkaa alusta.

Eilen vähän testattiin kykyä olla valittamatta kun töistä lähtiessäni joku oli lukinnut pyöränsä niin, etten saanut omaani irti telineestä. Myös puhelimestani oli akku loppu, eli en voinut soittaa minnekään (en kyllä tiedä kenelle olisin ongelmastani ilmoittanut). Aina sitä olisi voinut mennä bussilla kotiin, mutta ei tehnyt mieli jättää kallista fillaria seisomaan keskustaan yöksi. Menin siis takas töihin ja reilun puolen tunnin jälkeen taas toiveikkaana pyöräni luokse. Edelleen jumissa. Päätin jäädä viereen odottelemaan ja istuskelin siinä vieressä ehkä 40 minsaa. Vaikea sanoa tarkkaa aikaa kun ei ollut kelloa eikä puhelinta. Ei tullut ketään vapauttamaan. Kauppoihin aikaa tappamaan puoleksi tunniksi. Sieltä kun tulin takaisin niin vihdoinkin pääsin irti, eikä tähän mennyt kuin pari tuntia. Hyvä fiilis. Ei valitusta. First world problems.

Ehkä sitä oppii valittamaan vähemmän. Kiitos ranneke!

There's No Tomorrow