admin Archive
Lähes joka puolella länsimaissa on huomattu kehitys, jossa työelämä siirtyy yhä enemmän vapaa-ajalle ja taas varsinaiset vapaat tunnit vuorokaudessa vähenevät jatkuvasti. Tämä johtuu osittain myös työkulttuuristamme ja arvoistamme. Elämme yhteiskunnassa, jossa tietynlaiset porvarilliset arvot johtavat onneen ja
Yksi helppo ja yksinkertainen tapa pitää yllä omaa terveyttään on monipuolinen ja säännöllinen liikunta. Liikunnalla on todella paljon erilaisia terveyshyötyjä ja erityisesti nykyajan istuva ja paikallaan pysyvä elämäntyyli on tehnyt liikunnasta jopa välttämättömyyden. Monipuolisesti liikkuminen ei ole
Ruokavalion merkitys ihmisen terveyteen on tunnettu jo pitkään, mutta sitä tukeva tieteellinen tutkimus on ollut melko suppeaa. Erityisesti viime vuosina yhä useammat lääketieteen ammattilaiset ja tutkijat ovat kiinnostuneet erilaisista ravinnon sisältämistä molekyylitason yhdisteistä, jotka vaikuttavat elimistössämme eri
Nykymaailma on monella tapaa kiireinen ja erityisesti nuoret ihmiset elävät digitalisaation myötä jatkuvassa informaatiotulvassa. Lisäksi olemme älylaitteiden kanssa jatkuvasti yhteydessä muihin ihmisiin ja omalla tavallamme saavutettavissa ympäri vuorokauden. Moni saattaa kokea tämän informaation määrän uuvuttavana ja omaan
Tervetuloa sivustolle http://urbaanioranki.com/. Tämä sivusto käsittelee terveellistä, tasapainoista elämäntapaa, ravitsemusta, ruokavalioita, liikuntaa ja lifestylea. Mikäli olet kiinnostunut hyvinvoinnista ja vaihtoehtoisista elämäntavoista, on tämä sivu sinua varten. Sivustolla on pohdittu monenlaisia terveyteen, hyvinvointiin ja elämänlaatuun vaikuttavia tekijöitä eri